Syyskuu 2008

Havainto

11.09.2008 15:12

110 vuotta täyttävä Veturimiesten liitto on julkaissut juhlansa kunniaksi kirjan nimeltään Etupäässä veturimiehet - Juttuja, tarinoita ja tositapahtumia veturimiehistä, vetureista ja vähän muustakin. Kirjan on koonnut, kirjoittanut ja taittanut evp. vek. Risto Holopainen. Tutustumisen arvoinen teos kaikille rautateistä ja niihin liityvästä eletystä elämästä kiinnostuneille.

Lähettäjä: Pirkko Alanen

Kommentit

11.09.2008 18:06 Matti Piiroinen Toivottavasti löytyypi lähimmästä kirjastosta joskus. Mitenkähän lienee näissä kirjajulkaisutilanteissa, lähettävätkö tekijät yleensä kappaleen merkittävimpiin kirjastoihin vai joutuuko yleisö yleensä ehdottamaan niiden hankintaa?
11.09.2008 18:50 pia eemeli Toivottavasti. Uskoisin (ja toivoisin, varmaa tietoa minulla ei ole), että teosta on saatavissa Rautatiemuseosta keväällä 2009 olevan Veturimiesten matkassa -näyttelyn yhteydessä. (Näyttely avataan Tampereen Työväenmuseo Werstaassa tulevana lauantaina, 13. 9. ja siihen voi tutustua myös netissä avajaisten jälkeen osoitteessa www.vml.fi) (Käyttäjä muokannut 11.09.2008 18:52)