Kesäkuu 2008

Havainto

25.06.2008 21:43

Verkko-Ilkka uutisoi:
Junassa Visa Electron -kortilla lippua yrittänyt ostaa matkustaja heitettiin kyydistä pois keskelle korpea tänään. Parkanosta junaan noussut salolainen sai konduktööriltä kehotuksen poistua junasta noin kymmenen minuutin matkaamisen jälkeen. Matkustaja ei tiennyt, että Electron-kortti ei käy junassa maksuvälineenä.

Lähettäjä: Pentti Yli-Karjanmaa

Kommentit

25.06.2008 21:56 djteme73 Myöskin Iltalehti on ollut asialleen uskollinen ja lainannut ko artikkelia. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806257855636_uu.shtml Ikävä tapaus sinänsä ja enpä itsekkään olisi tiennyt että junassa ei tuo electroni toimi, kun tuntuu takseissakin jo toimivan.
25.06.2008 22:01 Iso Vaalee Tämän kesän kokemuksesta kerrottakoon, että liftaaminen Kuivasjärven liikennepaikalta Parkanoon vaatii päätielle pääsemiseksi kaksi peukalonnostoa, päätieltä perille parikymmentä. Ja että taksi samalla välillä maksaa 32 euroa.
25.06.2008 23:25 Joukahainen Itselläni kävi vastaava tapaus 3 vuotta sitten, kun olin menossa Tampereelta Kotkaan. Opiskelijakortti oli mennyt tietämättäni reissun aikana vanhaksi. Ostin siis opiskelijahinnalla lipun Kotkaan asti. Ensimmäinen väli Tampereelta Riihimäelle sujui ongelmitta. Tämän jälkeen alkoivat ongelmat. Seuraavaan junaan noustuani konnari ihmetteli, että miten olen saanut lipun ostetuksi. Vaihtoehtoina olivat, että ostan loppumatkan lipun aikuisen hinnalla miinus jo maksetun opiskelijalipun hinta tai poistun junasta. Noh olisin mielelläni maksanut puuttuvan osan Visa Electronilla, mutta kuten edellä mainitusta havainnosta selviää kyseinen maksuväline ei käy junassa, joten vaihtoehtona oli poistuminen junasta Lahdessa. (Käyttäjä muokannut 25.06.2008 23:26) (Käyttäjä muokannut 25.06.2008 23:29)
26.06.2008 03:08 LateZ Löytyypä sitä rautatielaitoksen sisältä monenlaista palvelua. Viime viikolla olin Hangossa, kun muualta kotoisin oleva matkustaja tuli junalle Electroninsa kanssa reilut 10 minuuttia ennen lähtöä. Hämmästys oli suuri, kun asemalla ei ollut sen paremmin lipunmyyntiä, lippuautomaattia kuin käteisautomaattiakaan. Matkustaja kysyi rahastajalta, voiko kortilla maksaa. Ei voinut, mutta junalla pääsi Karjaalle ostamaan lippua. Mielestäni keskelle metsää voi jättää ainoastaan todellisia häiriökäyttäytyjiä, ja niillekin pitää hommata valtion kyyti vastaan. Aivan käsittämätön tapaus kyllä matkustajan poistaminen jossain suolla junasta. Kylmään vuodenaikaan tuollainen ulosheitto taitaisi olla jo laitonkin.
26.06.2008 10:09 Lari Nylund "Junien konduktöörit. Junassa voi ostaa junalippuja ilman paikkatietoja. Junassa ostetun lipun palvelumaksu on 3,00 euroa ja Pendolino-junissa 6,00 euroa, kun aseman lipunmyynti on avoinna junan lähtiessä. Huom! Junassa ei voi maksaa Visa Electron -kortilla." Lähde: http://www.vr.fi/heo/hinnat/flippuostopaikat.htm
26.06.2008 11:28 AH Joka liikennepaikalle isoja pahvitauluja kertomaan asiasta. Pahvi varmaan toimii jopa VR:llä.
26.06.2008 12:15 MattiL Toisinaan näitä Electron tapauksia näkee junissa, korpeen jättäminen on kuitenkin ylilyönti. Kuitenkin matkustaja itse, ei VR, on vastuussa siitä, että omaa junassa kelvolliset maksuvälineet. Visa Electronin käyttäjät eivät ilmeisesti miellä sitä, että sen käytössä tarkistetaan kait onlinena pankkitilin saldon riittävyys, mitä muut kortit ei tee. Siihen tarvitaan hyvätasoinen verkkoyhteys juuri sillä sekunnilla. Ja kun kulkuväline liikkuu ajoin korvessa tai merellä pois hyvien verkkoyhteyksien ääreltä, on aivan luonnollista, ettei niissä kulkuneuvoissa voida hyväksyä maksuvälinettä, jonka käyttöperiaatteet ei sinne sovi.
26.06.2008 15:04 korkki Eikä pelkästään ylilyönti vaan heitteillejättö. Ainakaan linja-autosta ei voi jättää matkustajaa keskelle metsää ja uskoisin että junia koskee sama lainsäädäntö.
26.06.2008 15:34 Tapani Kunnas Muutama vuosi sitten lähdin Kemistä Ouluun pika- tai taajamajunalla, en muista kumpi. Junaan tuli Kemistä kohtalaisessa laitamyötäisessä oleva mies, jolla ei ollut lippua eikä rahaakaan. Mies ei aiheuttanut häiriötä. Juna pysähtyi muutaman kilometrin päähän paikkaan, jossa maantie oli radan vieressä, ja matkustaja pudotettiin kyydistä siinä. Oli talvi ja pakkasta parikymmentä astetta, ja tällä matkustajalla ei ollut farkkutakkia lämpimämpää yllä. Jäi sellainen mielikuva, että ko. matkustaja oli suostuvainen kyydin päättymiseen siinä kohtaa, mutta en usko hänen olleen kykenevä tekemään järkevää päätöstä omin avuin. Olisikohan tuossa ollut fiksumpaa pitää mies junassa sellaiselle liikennepaikalle asti, missä olisi ollut lämmintä odotustilaa tarjolla. (Käyttäjä muokannut 26.06.2008 15:38)
26.06.2008 16:11 Jore Nuo Visa Electronit ovat vihon viimeisin keksintö! Ne ruuhkauttavat kassoja pitkillä tarkastusajoilla ja aiheuttavat monenlaista päänvaivaa. Alunperinhän ne oli tarkoitettu vain maksuhäiriöisille henkilöille ja nuorisolle, mutta nyt niitä on alkanut näkymään monilla yhteiskuntaluokan edustajilla. Mielestäni kaikki Visa Electronin käyttäjät tietävät kyllä, että maksamiseen tarvitaan toimiva verkkoyhteys maksupäätteen ja pankin välillä. Luonnollisestikaan liikkuvasta junasta ei tälläinen ole tällä hetkellä mahdollista. Eihän VE kelpaa edes Avectran ravintolavaunuissa. Siihen en ota kantaa toimiko konnari oikein vai ei. (Käyttäjä muokannut 26.06.2008 16:11)
26.06.2008 16:12 Visa Uotila Itse lähdin kerran Jyväskylästä Turkuun opiskelijalipun kanssa. Vaan kävipä niin, että olin unohtanut opiskelijakorttini kotiin ja tajusin asian junan jo liikkuessa. Mukana oli vain Electron, vitosen seteli ja suuri määrä kolikoita. Etukäteen tiesin ettei Electron käy, joten aloin hyvissä ajoin kasata metallirahaa. Konduktöörin saapuessa selitin tilanteen ja sanoin, että käteistä pitäisi löytyä tarpeeksi, jos vielä hetken voin kaivella. Konduktööri totesi, että anna mitä olet jo kaivellut ja asia on sillä selvä. Matkan jälkeen laskin kolikkoni, eivätkä ne olisi edes riittäneet, joten onneksi kohdalle sattui armollinen ja ymmärtäväinen konduktööri. Metsään jättäminen on melkoisen törkeää jos matkustaja ei ole häiriöksi tai uhaksi muiden turvallisuudelle, varsinkin jos hän on tarjoutunut maksamaan lipun seuraavalla asemalla.
26.06.2008 17:27 HannuK Näistä jutuista on aina vähintään kaksi versiota: asiakkaan ja palveluammatin edustajan. Totuus on yleensä jossain siellä välissä. Olen käsittänyt että Iltalehti kertoi asiakkaan version tapahtuneesta.
26.06.2008 18:46 Dakkus Mikä sitten on Hannun arvio siitä, mikä voisi olla VR:n versio tapahtuneesta? "Ei kannattanut olla pysähtymättä"?
26.06.2008 20:39 JVP Lari, tarkoitatko että matkustajan pitää vierailla säännöllisesti VR:n nettisivuilla, koska konduktööreillä ei nettiyhteyttä ole käytössään. Yhteyksien puutehan on ainoa järkevä syy jonka perusteella Visa Electronia ei voi hyväksyä junissa. Asiasta tosiaankin pitäisi kertoa jossain muuallakin, vaikka monilla nykyisin onkin netin käyttömahdollisuus myös kännykässään.
26.06.2008 21:30 Lari Nylund JVP: Vastataan kysymykseen kysymyksellä eli kuinka asiasta mielestäsi tulisi tiedottaa? Tällä hetkellä tietoa on tarjolla jokaisessa aikataulukirjassa, lipunmyynneissä, junahenkilökunnalta, puhelinneuvonnasta, internetistä jne.. Olisiko kirje jokaiselle suomalaiselle hyvä idea? Entäs ulkomaalaisille asiakkaille?
26.06.2008 21:43 JVP No, ensimmäinen mieleen tuleva ratkaisu tietysti on uusia lipunmyyntilaitteet niin että Visa Electron kävisi (jos takseissa käy niin miksei sitten junissa?). Sitä ennen lähinnä tiedottamalla asiasta myös jokaisella junien pysähtymispaikalla. Myös pienillä asemilla, joissa ei ole lipunmyyntiä. Ainakin pk-seudulla asuvan opiskelijan kannalta tuo VE:n kelpaamattomuus on yksi merkittävimmistä puutteista junaliikenteessä. Tai ainakin se useimmin puheeksi tuleva. Lähinnä kommentoin tuota sinun kysymystäsi sen takia, että siitä sai mielikuvan asenteesta "kyllähän se sanotaan netissä, katso sieltä". Ja mielestäni tämä asia ei edelleenkään ole kelvollinen syy heittää matkustajaa ulos junasta keskellä korpea (ja vielä viivästyttää muiden matkaa tämän takia).
26.06.2008 21:55 =Waliwali= Tyhymät ulukomaalaaset asiakkaat kans korpehen pihalle junasta jos ei hintaa löyry. Pitäähä niirenki tietää, jotta visaelektroonit ei kelepaa tällääses huipputeknologiamaas ko suomi. (Käyttäjä muokannut 26.06.2008 21:56) (Käyttäjä muokannut 26.06.2008 21:56)
26.06.2008 23:36 tlajunen Sanoisin, että kannattaa olla tuomitsematta ketään, kun esillä on ollut vain toisen osapuolen versio tapahtuneesta. "10 minuuttia" Parkanosta etelään sopii hyvin siihen, että on kohdattu vastaantulija, joten ehkä pysähdytty olisi joka tapauksessa. Tuskin se jättö kovin korvessa oli, kun asianosainen oli jo saman illan aikana saanut toitotettua medialle asiansa :)
26.06.2008 23:39 joht. Nyman On se kyllä kumma juttu, että nettiyhteys rautateillä toimii käytännössä Oulusta Kouvolaan, Turusta Seinäjoelle, Kotkasta Joensuuhun ja niin edelleen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Olen itsekin junamatkoilla tehnyt kauppoja gprs:n yli ja niiden kauppojen arvot ovat olleet x kertaa suurempia kuin yksittäisten matkalippujen arvot. Sitten on toinen juttu, eli nämä elämäänsä kyllästyneet yksittäiset konduktöörit (tämä ei siis ole yleistystä), jotka eivät ole päässeet upseereiksi, poliiseiksi tai vartioiksi: junassa kun hyvin harvoin pääsee kenellekään pätemään (99%:sti lippuasiat ovat kunnossa), niin sen kerran kun joku ajattelematon pummi istuu junaan pelkän Visa Electronin turvin, silloin se adrenaliini alkaa virrata, tehdään siitä uhrista oikein kaiken kansan nähden pummi ja vedetään asiakasta henkisesti turpaan oikein kunnolla. Tästä saanee kicksit ainoastaan samassa vaunussa istuva Securitaksen Forumissa toista kuukautta töissä ollut 20-vuotias miespuoleinen nahkahansikkainen vartija nimeltä Urpo. Haluaisin viitata tällä kommentillani tähän keskusteluun: http://vaunut.org/kuvasivu/22605 ja ennen kaikkea 06.03.06 23:56 alkaneeseen keskusteluun. Hahaa! Muistin muuten juurikin nyt sellaisen, että kaverini oli mennyt Helsingistä Tampereelle junalla ja Toijalasta oli hypännyt joku jannu kyytiin istumaan kaverini jakkaran viereiselle paikalle käytävän toiselle puolelle. Kippari sitten tuli tsekkaamaan lippuja, mutta tällä kanssamatkustajalla oli mukanaan pelkkä Visa Electron, eikä yhtään käteistä. Kippari sitten sanoi, että meillä ei käy Visa Electron. Kaverini oli tuumannut, että "hei, mulla on kyllä tässä pankkikortti, voin maksaa ton kundin matkan Tampereelle, laita sit vaikka mun tilille se reilu vitonen tilille." -Äppäppää, näitä Visa Electron-juttuja kokeillaan meillä joka päivä. Ei, ei, ei, tämä ei käy meillä -tuumasi kippari. Kaverini oli tosissaan ja oli valmis maksamaan tuikituntemattomalle hemmolle reilun viiden euron maksun, johon kippari oli vieläkin tuumannut "Näiden pummien kanssa kannattaa olla todella varovainen, ei niitä muuten meillä olisi päivittäin kyydissä.". Loppu hyvin kaikki hyvin: kaveri sai 5,40 euron sijoituksesta tililleen seuraavana päivänä kympin, kipparille jäi hienot kicksit pätemisestä ja tämä joku täysin tuntematon tyyppi pääsi kuin pääsikin Tampereelle - tosin kalliimmalla kuin 1. luokan lipulla.
27.06.2008 01:06 Joukahainen Joo sillä kertaa tehtiin kyllä koko kansan nänden pummi, kun sunnuntai-iltapäivän lähes viimeistä paikkaa myöden täydessä vaunussa konnari tuli vielä vähän ajan päästä muistuttamaan, että jäät sitten Lahdessa pois kyydistä.
27.06.2008 13:09 Teemu Lokka JVP, Visa Electron vaatii aina suoran pankki yhteyden, miten saat kunnollisen data yhteyden nopeasti liikkuvasta junasta pankkiin?? Ensinnäkin yhteys olisi hidas ja erittäin häiriöherkkä riippuen maastosta missä rata menee. Ja Nymanille tiedoksi ettei niitä poikkeuksia saa olla jos halutaan toimiva järjestelmä ;)
28.06.2008 02:21 LateZ Samapa tuo kun en kyseistä korttia omista. Ehkäpä asiakaspalvelun tuloa automaattisesti osaksi asiakaspalvelutyötä joutuu odottamaan siihen saakka, kun vanhan hyvän ajan rautatievirkamiehet ovat eläkkeellä.
28.06.2008 10:31 Kimmo Säteri Onkohan se niin vaikeaa pitää edes vaikkapa 20:n euron seteliä matkassa siltä varalta, ettei tällaisia tilanteita tulisi? Itselläni on aina muovirahan lisäksi myös hieman käteistä mukana, jottei tämän kaltaisia tilanteita tulisi.
28.06.2008 13:22 JVP Teemu, en tiedä mutta Matkahuolto on ainakin selvittänyt asiaa: http://www.tietoviikko.fi/pk_docview.jsp?f_id=1192994 Noista poikkeuksista verkon käytössä: Helsinki-Tampere -välin IC2:ssa ei siis voida hyväksyä Visa Electronia, koska Savossa voi olla joku katvealue? Kuulostaa melkein jonkun virkamiehen keksimältä perustelulta. Bussiyhtiöilläkin on erilaisia palveluita eri vuoroissa, niistä vain on hyvä tiedottaa etukäteen.
29.06.2008 12:13 joht. Nyman Kimmo: Joskus vaan se parikybänen unohtuu Otto-pisteeseen, kun vikat fyffet menivät lavatansseissa bissen tarjoamiseen mimmille, jolta ei edes herunut. JVP: VR kyllä keksii ihan mitä vaan, jotta vika tai ongelma on aivan jossain muualla kuin heissä itsessään. Olen tästä aiheesta turinoinut mielestäni aika tavalla, mutta alan valitettavasti pikku hiljaa uskoa siihen, että suuret ja oikeat muutokset VR-konsernissa tapahtuvat vasta toimivan johdon sukupuolen, eiku sukupolvenvaihdoksen jälkeen.
29.06.2008 17:57 Dakkus Se on muutes hianoa, miten VR on nykyään virallisesti ihan vain "VR", ilman mitään etymologiaa noiden kirjainten taustalla. Mutta silti muutoin virheettömissä englanninkielisissä teksteissä sanotaan "VR have" eikä "VR has", koska VR:n koetaan olevan monikollinen lyhenne ;)
30.06.2008 00:47 tlajunen Juuri etymologiahan nimestä löytyy, mutta _nykymerkitystä_ ei ole. Etymologiahan tarkoittaa sitä, mistä jokin sana on peräisin.
30.06.2008 16:51 Dakkus No joo, mutta virallinen VR:n kanta on, että kirjaimet eivät ole mistään peräisin. Tämä siis luettu VR:n omista teksteistä, joskin vuosia vuosia sitten. Ovat siis ihan vaan sattumalta todenneet, että kirjaimet V ja R sopivat hyvin vierekkäin ja olisivat hyvä nimi rautatiefirmalle ;)