Kesäkuu 2008

Havainto

15.06.2008 10:57

Tampereen lähijunaliikenteelle ei nykyisellään ole tilaa. Ongelma on Tampereelle muodostunut pullonkaula. Tampereen asemalle ei mahtuisi nykyisellään kuin yksi juna lisää tunnissa.

Henkilöratapihakin on suhteellisen kuormitettu. Järjestelyratapihalla Viinikassa ei ehditä järjestellä junia. Jos niitä järjestellään öiden lisäksi päivisin, hitaat tavarajunat ehkäisevät matkustajaliikennettä ja nopeaa junaliikennettä.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/91020.shtml

Lähettäjä: Eero Hoikkala

Kommentit

15.06.2008 11:08 Epa Jutun pointtihan on, että Pirkanmaan liitto tavoittelee järjestelyratapihan siirtämistä, lähijunaliikenteen käynnistämistä ja keskustan ohittavaa oikorataa. Ratahallintokeskus ja Pirkanmaan liitto ovat saaneet valmiiksi selvityksen Tampereen keskustan ohittavasta oikoradasta ja järjestelyratapihan siirtämisestä. Pirkanmaan maakuntahallitus käsittelee selvitystä 24. kesäkuuta.
15.06.2008 11:16 Epa Lisäksi 8 maakuntaliittoa pyrkivät yhdessä sekä valtiollisen ja EU-tuen turvin kehittämään Helsinki-Rovaniemi -rataa. Tampereen ja Helsingin välille haluttaisiin neljä raidetta ja Tampereelta Ouluun kaksi. Junien nopeuksia tahdotaan lisätä ja tasoristeyksiä poistaa.
15.06.2008 18:07 rautatie Aina kun esim. Turun tai Tampereen seudulla yritetään käynnistää lähiliikennettä, ottaa VR ässän hihasta nimeltä kapasiteetti. Kantsis mennä Saksaan kattomaan miten kaksiraiteisella radalla pistetään menemään 150 junaa vrk/suunta, seassa kaikki liikennelajit.
15.06.2008 18:22 tlajunen Miten sinä tästäkin sait VR-vastaisen kommentin aikaiseksi? Uutisessahan joku maakuntaheebo selittelee juttuja.
15.06.2008 19:06 rautatie Ei maakuntaheebot tiedä rautateistä paljonkaan ja etenkään miten kapasiteetti muodostuu mitään. Olisi toki kiva, jos tämä oli poikkeus, mutta tuo teksti ei ollenkaan vaikuta olevan maakunnasta peräisin. Kapasiteettia käytetään tekosyynä koska se on abstrakti asia, sen lisääminen on kallista ja se hyödyttää VR:n pääkiinnostusalueita eli tavarajunia ja nopeita junia. Lähijunat voidaan pistää helposti ja halvalla nykyisten junien sekaan kun osalla asemista on sivuraide. Eikä uudetkaan sivuraiteet ole kalliita, jos niistä tehdään lyhyitä.
15.06.2008 22:23 MarkkuB Neljä raidetta Helsinki - Tampere välillä alkaisi olemaan ihan must juttu, kaksi raidetta nopeille junille ja kaksi hitaille. Ja tosiaan itse kanssa mietiskelin, että jonnekin Tampereen eteläpuolelle voisi hyvin laittaa läpimeneville junille oman asemansa, jolloin nykyistä käyttäisivät kääntyvät ja päättyvät junavuorot sekä mahdollinen lähiliikenne. Vielä kun rakentaisivat siistin lasikaton aseman päälle, niin johan meillä on hieno, lähes kansaivälinen risyeysasema. Vielä raitiovaunut kadulle, niin homma olisi valmis.
15.06.2008 23:35 tlajunen Saisivat nyt tehtyä edes sen kolmannen Keravan ja Riihimäen välille :)
15.06.2008 23:36 Jyrki Majanmaa Itse en näe juurikaan järkeä siinä että Tampereella olisi erilliset asemat läpimeneville ja päättyville junille. Toiselle rautatieasemalle olisi tosin hyvä paikka Lielahden ratapihan kohdalla. Näin saisi läntinen Tampere oman asemansa, nykyisen palvellessa pääasiassa kosken itäpuolta. Tuon kapasiteettipulan voisi ratkaista uudella laiturilla (6&7 joille on jo varauskin muistaakseni olemassa), sekä lisäraiteilla. Itse muuttaisin mieluiten lähijunat duoratikoiksi, jotka jatkaisivat rataverkolta aina keskustan kaduille asti. Näin saataisiin vaihdoton yhteys keskustaan saakka ja säästyisi asemaltakin tilaa.
18.06.2008 08:47 Sakari Kestinen Jos päärata olisi kolmiraiteinen Tampereelta Lempäälään asti (tällä hetkellä Sääksjärvelle asti), kapasiteetti riittäisi täysin. Kaukojunat kulkevat samaan suuntaan aina peräkkäin noin viiden minuutin välein: ennen tasaa Tampereelle ja tasan jälkeen Tampereelta. Siis ne voisivat käyttää keskimmäistä raidetta, ja tavara- ja lähijunaliikenteelle säästyisi raiteet 1 ja 3. Myös taajamajunat Helsingistä ja Turusta käyttäisivät laitimmaisia raiteita. Uskon, että kapasiteetti riittää puolen tunnin välein kulkevalle taajamajunaliikenteelle ja yhtä tiheästi kulkeville Lpä-Noa-lähijunille leikiten.
18.06.2008 13:42 tlajunen Kyllä se Sääksjärven ja Tampereen välinen raide on aivantäysin tavaraliikenteen käytössä, sujuvoittamassa liittymistä pääraiteille. En keksi, miten sinne saisi lähiliikennettä laitettua.
18.06.2008 19:30 jpl Kapasiteetti ja sujuvuus voisi parantua, jos ihan kaikkia junia ei laitettaisi sinne asemalle yhdeksi "vaihtoyhteysrykelmäksi".
18.06.2008 21:12 tlajunen ...jolloin vaihtoyhteydet katkeisivat, ja sekään ei kriittisille vorgilaisille kävisi, sillä kaikki mitä VR tekee, se tekee sen tahallaan matkustajia kiusatakseen ;)
18.06.2008 22:43 jpl Eipä ne kyllä siitä mihinkään katkeaisi, jos osa junista tulisi hiukan eri aikaan kuin toiset... odotusaika pidentyy tietty. Toimii ihan hyvin, jos jollain suunnalla on vähän junaa vaihtavia matkustajia (Hki-Tpe IC2:t voisi tulla eri aikaan).
19.06.2008 10:19 Mikko Otava Odotusajat pitenevät-->Matka-ajat pitenevät--> Matkustajat kaivavat auton tallista ja junat saavat tämän jälkeen ajella ihan niin hiljaa ja huonoilla vaihtoyhteyksillä kuin haluavat.