Huhtikuu 2008

Havainto

11.04.2008 08:59

Rajaliikenneyhteyksien kehittämistä pohtinut liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä ehdottaa kiskobussiyhteyttä kesäkuukausiksi Joensuun ja Petroskoin välille. Yhteys olisi ainakin aluksi kokeiluluonteinen ja tarkoitettu palvelemaan turismiliikennettä. Kiskobussiliikenne olisi tarkoitus aloittaa lähivuosina, mutta ei vielä ensi kesänä. Myös tilausbussiliikennettä on työryhmä ehdottanut Joensuun ja Petroskoin välille. Teknisesti bussit saataisiin tälle välille varsin lyhyellä varoitusajalla. VR puolestaan suhtautuu ehdotukseen kylmäkiskoisesti. Kiskobussilinja ei yhtiön laskelmien mukaan olisi kannattava ilman ulkopuolista tukea, jota yhtiö siis odottaa saavansa yhteyden aloitusta varten muualta. EU voisi olla eräs rahoittaja. Kiskobussiyhteyttä tullaan ajamaan myös maakunnan hallinnollisella tasolla, kun Karjalan tasavallan presidentti Sergei Katanandov saapuu huhtikuun lopulla Joensuuhun vierailulle. Tällöin hän keskustelee mm. tästä asiasta Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan Pentti Hyttisen kanssa. Tiedossa on, että liikennettä vaikeuttaisi pullonkaulana toimivan Värtsilän rautatieaseman huono kunto. Maakuntajohtajan mukaan Pohjois-Karjalan kannalta tärkeä on myös Pietarin ja Sortavalan välinen uusi maantieyhteys, sillä sen myötä Pietarin turistivirrat suuntaavat helpommin maakuntaan. Lähde: Karjalainen 11.4.2008

Lähettäjä: Sampo Asikainen

Kommentit

11.04.2008 09:17 *Sampo* Samaisessa uutisessa pohditaan myös Sallan-Kantalahden rautatien rakentamisen hyödyllisyyttä. Aiheesta jonkin verran lisää myös osoitteessa http://www.sll.fi/lappi/tiedotus/tiedotteet2007/tiedote0602
11.04.2008 09:31 Jyrki Majanmaa Aika mielenkiintoisen kuuloinen suunnitelma. Tuli tuosta rajan ylittävästä yhteydestä mieleen, että olisiko järkeä vaikkapa Haaparanta - Tornio (- Oulu?) yhteyden palauttamisessa ympärivuotiseksi, tai vain kesäkuukausiksi sekin?
11.04.2008 09:54 Ville Saarelainen VR:n on helppo vedota myös kalustopulaan, kun kiskobussit eivät tahdo riittää nykyisillekään reiteille. Nyt tarvittaisiin taas sitä omistajanohjausta, jotta se 20 Dm12:n optio käytettäisiin, jos ei kokonaan niin ainakin osittain. Useamman vuoden vitkuttelun jälkeen samanlaisia vaunuja ei ehkä enää saa, mikä hankaloittaisi melkoisesti niiden hankintaa uusine tarjouskierroksineen ja koeajoineen. Sama pätee myös hyviksi havaittuihin Ed-vaunuihin, joita olisi syytä tilata lisää ennenkuin Transtech kuopataan tilausten puutteessa.
11.04.2008 11:19 jpl VR:n pitäisi tilata ohjausvaunuja, jos jotain.
11.04.2008 13:56 rautatie Ville puhuu asiaa. Ohjausvaunuista VR harmmittavasti juuri päätti että niitä ei tilata. En tiedä perustetta, järkeviä perusteita on vaikea keksiä, kun ohjausvaunuja on monessa muussa maassa.
11.04.2008 14:05 Tuomas Myllylä Jyrkin kanssa samoilla linjoilla: Kemi-Tornio (-Haaparanta) -osuudella jos jossain kannattaisi kokeilla henkilöliikenteen uudelleenkäynnistämistä kiskobussein. Kesäkuukausina junissa luulisi riittävän myös Suomesta Ruotsin puolelle ja päinvastoin kulkevia matkailijoita. (Käyttäjä muokannut 11.04.2008 14:08)
11.04.2008 16:09 *Sampo* Milloin tuolla Kemi-Tornio-Haaparanta -osuudella on ollut viimeksi säännöllistä henkilöliikennettä? Turha varmaan sanoakaan, että se on loppunut vähäiseen matkustajamäärään... kannattamattomana. (Käyttäjä muokannut 11.04.2008 16:13)
11.04.2008 16:25 tlajunen rautatie, ehkä ne olivat liian kalliita?
11.04.2008 20:24 Jyrki Majanmaa Itseäkin kiinnostaisi tuo Haaparanta - Tornio henkilöliikenteen tiedot. Tietääkö joku millaista reittiä nuo junat ajoivat? Ainoastaan Haaparannan ja Tornion väliä vai pidemmälle?
11.04.2008 20:44 Tuomas Myllylä Muistelen Lättähattukirjasta lukeneeni, että lättäliikenteen loppumiseen saakka 1988 ajettiin Kemistä Tornion kautta Haaparantaan... täysin varma en asian suhteen ole. Kemin ja Tornion välillä joka tapauksessa oli henkilöliikennettä toukokuuhun 1988. SJ taisi ajaa kiskobusseillaan Haaparannasta Tornioon vuoden 1992 paikkeille. (Käyttäjä muokannut 11.04.2008 20:47)
11.04.2008 20:52 Jyrki Majanmaa Wikipedia vahvistaa ainakin vuosiluvut: http://fi.wikipedia.org/wiki/Haaparannan_rautatieasema
11.04.2008 22:24 JR Haaparannasta liikennöitiin lätillä ainakin Ouluun. Veturijunien aikaan Haaparannasta ajettiin Helsinkiin saakka.
11.04.2008 22:33 *Sampo* Heh, ja onhan lättiä Petroskoissakin nähty: http://vaunut.org/kuvasivu.php/19690 Jospa tulevaisuudessa kiskobussejakin? Allekirjoittanut lupaa matkustaa heti ensimmäisellä kiskobussilla Petrozavodskiin ja tuoda tuliaisina 25 kuvaa Karjalan rautateiltä vorgiin. :)