Maaliskuu 2008

Havainto

16.03.2008 13:42

Typpihappovaunusta noussut höyry säikäytti Turun ratapihalla 4.03.2008 02:46

Epäillystä typpihappovuodosta selvittiin säikähdyksellä torstaina iltapäivällä Turun rautatieaseman ratapihalla. Hätäkeskus sai kahtakymmentä vaille viisi hälytyksen kemikaalivuodosta ratapihalla Uudestakaupungista Tampereelle matkalla olleen junan vaunussa, joka oli täynnä typpihappoa.

Epäilty happovuoto osoittautui kuitenkin löystyneeksi vaunun manusluukun eli tankkausluukun kanneksi, josta nousi harmaata vesihöyryä. Luukun päällimmäinen kansi oli ilmeisesti tankatessa jäänyt löysälle niin, että pieni määrä typpihappoa reagoi kosteuden kanssa. Varsinaisesta happovuodosta ei ollut kysymys. - Jos vuotava aine olisi ollut typpihappoa, höyry olisi ollut eriväristä, kellanruskeaa, kertoo paikalla ollut päivystävä palomestari Timo Saarinen.

Happoa kuljettaneen junavaunun katolla olevaa manusluukkua ei voitu tutkia ratapihalla jännitelinjojen alla, joten vaunu siirrettiin Iso-Heikkilään, jossa pelastuslaitoksen palomiespari tarkisti luukun. Tilanne hoitui manusluukun kannen kiristyksellä, ja palokunta poistui paikalta noin tunti hälytyksen jälkeen. Myös typpihappoa kuljettanut juna pääsi jatkamaan matkaa saman tien.

Lähettäjä: Teemu Valjus

Kommentit

16.03.2008 13:44 Teemu Valjus pyydän jo valmiiksi anteeksi sitä että teksti on osittain kopioitu uutisista kun ei ollut aikaa rueta kirjoittamaan
16.03.2008 16:49 Joose Rautemaa Ei kai sitä anteeksi tarvitse pyydellä, kunhan vain mainitsee lähteen.
16.03.2008 17:14 Teemu Valjus niin... vaan kaiken varalle
17.03.2008 16:23 Teemu Valjus ehkä vähän muuta nuo tekijänoikeudet nii
01.09.2008 20:45 pia eemeli Liittyisiköhän tuo kaiken varalta anteeksi pyytäminen tämän havainnon: http://vaunut.org/havainto.php/4080 yhteydessä käytyyn keskusteluun? No, tää nyt on vaan tämmöistä arvailua...