Joulukuu 2008

Havainto

23.12.2008 20:40

Raitiovaunun törmäys romutti viisi autoa

Raitiovaunu kolaroi viiden henkilöauton kanssa Marian sairaalan kohdalla Helsingin Mechelininkadulla. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta osa autoista romuttui lunastuskuntoon. Onnettomuus tapahtui kello 17:n jälkeen pohjoiseen päin menevällä kaistalla.

Raitiovaunu törmäsi pysähtyneen auton perään, mikä aiheutti ketjureaktion niin, että törmäys jatkui neljään edellä olevaan autoon. Poliisin mukaan raitiovaunun kuljettaja oli kertonut, etteivät vaunun jarrut toimineet. Yksi onnettomuudessa mukana ollut ihminen vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Lähde: HS:n verkkojulkaisu 23.12.2008

Lähettäjä: Sampo Asikainen

Kommentit

23.12.2008 23:18 Ari P Kolaroinut vaunu oli numeroltaan 80 eli se, joka ensimmäisenä sai ns. välipalan. Vaunun 80 taakse jäivät seisomaan vaunut 71 ja 235. Kauemmaksi Porkkalankadun sillan tienoille jäi seisomaan tuntemattomaksi jäänyt hallivuoro. Linjan 8 vaunut kääntyivät poikkeuksellisesti Kolmikulmassa.
24.12.2008 00:06 nordlju Sama 80 karkasi kuljettajalta syksyllä (vieläpä Salmisaaren - Ruoholahden alueella) aiheuttaen kommelluksia. 80 ei taida olla onnen luku?
24.12.2008 01:40 Dakkus Olisiko prototyyppisyydellä ja jarruviallisuudella jotain tekemistä keskenään?
24.12.2008 07:37 VilJo Voi olla, olen ollut 80:n kyydissä 20 kertaa ja kun kuski jarruttaa, hiekoitus menee päälle heti ja joka kerta sama juttu. Tässä tapauksessa hiekkaboxi on voinut olla tyhjä ja sitten vaunu on liukunut alas koska tuossa kohdassahan on alamäki ja ylämäki. (Käyttäjä muokannut 24.12.2008 07:39)
24.12.2008 13:55 Che "Jarrut eivät toimineet" lienee jonkun välikäden tulkinta. Veikkaan, että kuski on tarkoittanut, että jarrut eivät vaikuttaneet, toisin sanoen, kitka ei riittänyt. Tai ainakin todennäköisesti näin on käynyt, koska eilen oli paikoittain kiskoilla liukasta. 80 ei massansa takia yleensäkään pysähdy yhtä hyvin kuin tavalliset nivelvaunut ja sen takia hiekkaakin kuluu enemmän. (Käyttäjä muokannut 24.12.2008 14:15)
24.12.2008 15:27 AH Varmaanki tilanne on tullut kovin äkkiä. Kuljettaja on toki heti reagoinut. Mutta mahdoton on mahdotonta. MLNRV:ssä on sentään kolme jarruttavaa teliä plus kiskojarrut!