Marraskuu 2008

Havainto

04.11.2008 12:12

Kaksi havaintoa kirjaimellisesti yhdellä iskulla.

1) N. klo 11.10 näin Sr1-vetoisen Rky-vaunun huristelevan Keravalla kohti etelää. Liekkö ollut sitten Hyvinkäällä remontissa. Mikähän tuota on Sibbessä korvannut?

2) Näin Helsingin rautatieaseman edessä denson, eli spurgun, eli juopon, eli huru-ukon, joka käveli Kaivokadun risteyksestä ehkä 5 metrin päähän aseman pääovia. Paikalle ilmestyi kaljupäinen vartija, joka sai käsittämättömän siepin tätä herra huuta kohtaan, väänsi tämän kättä, työnsi eteenpäin ja lopputulos oli se, että huru-ukko lensi vartijan tönimisen seuraamuksena keskelle Kaivokadun suojatietä kyljelleen. Merkillepantavaa minusta oli se, että vartija sai tuosta itselleen silminnähden fiboja, kun pääsi löylyttämään käytännössä puolustuskyvytöntä laitapuolenkulkijaa. Nyt tuokin on nähty, mutta silti sympatiani ovat spugen puolella, vaikka hän olisi aiheuttanut mitä haittaa tahansa ennen tuota jupakkaa. Tosin, harvemmin olen havainnut yhdenkään lasolilassen aiheuttavan mitään muuta kuin äänekästä örinää kenellekään. Tämä tarina päättyi siten, että poliisi korjasi vartijan piiskaaman ukon talteen - joskin huomattavasti rauhallisemmin kuin tämä kicksit saanut vartija. Niinhän sitä sanotaan, että jos ei pääse poliisiksi, eikä inttiin skappariksi, niin aina pääsee vartijaksi...

Lähettäjä: Mikko Nyman

Kommentit

04.11.2008 12:15 Teemu Hurskainen Vartiotoimistoon joojoo, viikon kurssi ja valmis oot!
04.11.2008 12:41 tlajunen Reilun kahdeksan vuotta vartijana olleena minulla olisi potentiaalia loukkaantua esitetyistä yleistyksistä, mutten vaivaudu. :)
04.11.2008 17:54 Arto Kun ei oo poliisille riittävästi määrärahoja niin kaikennäköstä "sekundapoliisia" joudutaan käyttämään! Eräskin ko. ammatinharjoittaja löi nyrkillä mun auton sivulasin ihan rikki ;) Oli vielä niin typerä yksilö, että lähtiessäni mokoman perään vaihtoi suuntaa ja meinas jäädä mun koslan alle :D
04.11.2008 18:30 Ile M. Erikoista toimintaa. Itse yli kymmenen vuoden aikana ehtinyt asemilla jne. törmäillä jos jonkinlaiseen spurguun. Vielä toistaiseksi on näidenkin sällien kanssa asiat selvitetty puhtaasti puhumalla. Panssariprikaatin varikkoja vartioivat ennen muinoin ns. hullut koirat. Oli sellaisia jotka eivät muuhun käyttöön kelvanneet. Siellä ne jolkutteli aitauksien sisäpuolella ja tuskin kukaan uskaltautui lähellekkään aitausta. Sellaista raivoisaa rähinää pitivät kaiket yöt. T Kaljupäinen vartija
04.11.2008 18:51 Jouni Rky:tä on yleensä korvannut Rk 27819.
04.11.2008 20:03 joht. Nyman Onko tuo 27819 ns. "lennosta vaihdettavaa mallia" Rky:ksi? Toisin sanoen, vaihdetaanko siihen Sibben valikoimat ja katonrajamainokset Ilmalassa, vai meneekö se Pietariin Rk:n menulla?
04.11.2008 20:14 Yppis On Sibeliuksen varavaunu. Ei tarvinne juurikaan varustella.
04.11.2008 20:25 Dakkus Topi: Sehän on fakta, että vartijaksi pääsee liian helposti. Ja etenkin suurin osa etenkin steissillä toimivan FPS:n vartijoista on oikeasti aika sekoboltsia sakkia. Riittävissä määrin, että mä ihan oikeasti pelkään olla niiden lähettyvillä. Kavereita ovat hakanneet, kun ovat olleet liian hipin näköisiä. Ja itselläkin on pitkä tukka ja risuparta. Kyl on maar turvallinen olo heidän ansiostaan..
04.11.2008 20:26 Dakkus Tietenkään se, että vartijaksi pääsee helposti, ei tarkoita etteikö vartijoiden joukossa voisi olla joku jolla on toinenkin aivosolu. Ja mahdollisesti jopa useampi miljoona.
04.11.2008 20:54 Ile M. Kyllä helposti pääsee. 40h koulutus ja väliaikainen vartijakortti on taskussa jolla saa 4kk työskennellä. Siihen sitten lisää 60 h kestävä koulutus niin saa varsinaisen kortin. Mutta myös helposti pääsee eroon siitä kortistaan. Ei tartte kauheasti töppäillä. Ja kun kyseessä on kuitenkin asiakaspalveluammatti niin, äkkiä sieltä toimeksiantajan suunnalta tulee viestiä jos joku vartija pelottelee ihmisiä ja käyttäytyy asiattomasta, esim nyt siellä Citymarketissa, appelsiinit kainalossa. Jotenkin kummasti tuntuu tuonne Helsingin suuntaan kasautuvan nämäkin ongelmat. Kaikki siellä tosin suurempaa, mutta siltikin ihmettelen asiaa.... Lahdessa olin hiihdon Mömmön kisoja fiilistelemässä ja jossain kuppilassa kanssa todistelin erikoista tapahtumaa. Naapuri pöytään sammahti asiakas. Ihan harmiton oli, uni vaan tuli. Paikalle tuli kaljupäinen iso järjestyksenvalvoja, biiti huulessa keuhkoamaan. Kun puhe ei herättänyt asiakas, kokeili poke muutamalla oikein kunnon avokämmenen iskulla herätellä kanssa ihmistään. Kun se ei auttanut alettiin retuuttamaan tukasta, todella mukava tunnelma olikin siellä kuppilassa senkin episodin jälkeen.
04.11.2008 21:26 Arto Täytynee vielä todeta, että järjestysvalta ja vastuu on poliisilla, eikä pelkästään niillä joilla on varaa palkata pari "apinaa" pitämään varkaat ja pahantekijät poissa esim. liikeyrityksistään!
06.11.2008 19:57 Tatu Kun pyörii työkseen asemalla niin näkee Lasolilassinkin toiselta puoliskolta. Tässä yhtenä päivänä eräs deeku käveli asemalla edestakaisin aivan sekasin stilettiä välillä pyöritellen. On tullut nähtyä näillä sekakäyttäjillä myös ruutiaseita olevan kun vartijan kanssa "kommunikoivat". Että tässäkin tapauksessa on kuultu vain yhden silminnäkijän sivullinen kohtaus jostain kokonaisuudesta.
06.11.2008 21:27 Dakkus Joo, mut vähän kyllä tuntuu siltä, että yksi "lasolilasse" on pilannut muidenkin maineen. Eli kaikkia hakataan, kun yksi on hölmöillyt.
06.11.2008 21:44 Jarkko Korhonen Asemalla niitä lasolilasseja ei kuitenkaan kaivata, ainakaan allekirjoittanut ei kaipaa. Tosin kaipaan ihmisarvoista kohtelua heidän siirrossaan, mutta minne niitä sit siirtäis. Vaikea kysymys. Mieluiten ei kuseskelemaan kolmosen ratikan penkeille.
07.11.2008 15:03 4Axl Lasolilasse saa sitä mitä tilaa,itse kannatan preussilaista kuria ja järjestystä.