Syyskuu 2007

Havainto

11.09.2007 19:06

Ukko-Pekan tulo Turkuun innosti alan harrastajia
Veturimiehille joulu tuli etuajassa

KATRI KANGAS

Turun rautatieasemalla harmaaparratkin muuttuivat maanantaina pikkupojiksi, kun höyryveturi Ukko-Pekka lipui illalla laituriin. Ukko-Pekan paikalle tulosta oli vinkattu etukäteen ainakin Turun Konemestareille, ja eläköityneet junien ja laivojen ammattilaiset olivatkin porukassa paikalla. Veturin ympärillä kameroitaan innostuivat räpsyttämään myös VR:n nykyiset työntekijät.

Turkuun Ukko-Pekka numero 1021 saapui Pasilasta, missä sen kotitalli meni remonttiin. Veturi viipyy Turussa kaksi kuukautta, mutta se pidetään rautatieaseman vanhan konepajan suojissa. Halukkaatkaan eivät sitä siis tällä kertaa näe, ellei maanantaina onni sattunut ohjaamaan aseman suunnalle.

Ukko-Pekka nähtävänä harvakseltaan

Numero 1021 on viimeinen Lokomon konepajalta valmistunut Ukko-Pekka. Suomessa vetureita on jäljellä kaksi, joista Turkuun kuljetettu on VR:n omistuksessa. Ukko-Pekalla on lähinnä museaalista arvoa. Sitä käytetään harvakseltaan vetonaulana rautatietapahtumissa.

Helsingistä Turkuun veturi puski kolmen miehen kyyditsemänä nopeimmillaan 80 kilometrin tuntivauhtia. Ongelmia ei olisi ollut saavuttaa 110 kilometrin maksiminopeuttakaan, niin hyvässä kunnossa veturivanhus on, kertoo höyrykattilaa matkalla valvonut Raimo Sirén. Joidenkin tarinoiden mukaan uutena Ukko-Pekalla on ajettu jopa 160 kilometriä tunnissa.

Vauhtia masiinaan lapioitiin perinteiseen malliin eli hauisvoimalla. Sirén arveli matkalla kuluneen pari tonnia hiiltä.

Ukko-Pekan harvinaisesta matkasta Turkuun tuli valitettavasti suunniteltua synkempi, sillä 45-vuotias mies kuoli jäätyään höyryveturin alle Siuntiossa lähellä Pikkalaa puoli kolmen aikaan iltapäivällä.

Onnettomuus myöhästytti VR:n matkustajajunia Turun ja Helsingin välillä. Normaalisti kello 16 Turkuun saapuva juna pääsi perille tunnin myöhässä. Kello 17 Turusta lähtevä juna starttasi 18 minuuttia aikataulustaan jäljessä. Myöhemmät junat selvisivät muutaman minuutin myöhästelyillä.

Julkaistu: Turun Sanomat 11.9.2007 2:32:31

Lähettäjä: Joni Lahti

Kommentit