Heinäkuu 2007

Havainto

26.07.2007 01:14

IC54 saapui Riihimäelle noin 5 minuuttia aikataulusta myöhässä, Sr1-vetämänä. H327 odotteli kiltisti Lahden suuntaan vaihtavia, myöhästyi lähdössä kolme minuuttia mutta tuli perille minuutilleen aikataulussa allekirjoittaneen toimiessa konduktöörinä.

Lähettäjä: Timo J Lindqvist

Kommentit

26.07.2007 09:09 joht. Nyman 327:ssa oli siten hyvä konduktööri - ilmeisesti homma kirittiin umpeen pysähdysten kustannuksella.
26.07.2007 13:25 Jarmo Ranta Ri-Lh-osuuden taajarien aikataulut ovat suht löysät. Sn120-nopeudellehan ne on mitoitettu. Vaikka H327 ajetaan Sm1/2-kalustolla, pieniä myöhästymisiä on linjalla helppo kuroa umpeen, juurikin nopeilla pysähdyksillä. Sm4-kalustolla homma on vielä kätevämpää. Hakosillan jälkeen voi tarvittaessa kiihdyttää 160 km/h linssiin.
26.07.2007 16:23 pia eemeli Niinpä, kondutöörithän ne junia kuljettavat... Siellä ohjaamossa olevalla ei tietenkään ole osaa eikä arpaa aikataulussa pysymiseen.
26.07.2007 16:30 Teppo Niemi Kyllä se aikataulussapysyminen ja ennen kaikkea aijan kiinniajo on monestikin yhteispeliä. Esim. Pakettikatkojuna sai jopa taulua kiinni kun yhteispeli toimi hyvin, pysähdysaikojen muodostuessa todella lyhyiksi.
26.07.2007 16:35 pia eemeli Yhteispeliä totta kai, mutta veturista se juna edelleenkin kulkee. Konduktööri saa olla ihan miten reippaana haluaa jos veturissa ei väännetä tehopyörää tarpeeksi "tiukalle"!
26.07.2007 18:48 Lari Nylund Tapahtumapäivä oli varmasti 25.7., eikä 26.7. Junassa IC54 veturina oli Sr1 3015 tuuraamassa Sr2 3242:sta, joka hyytyi Hki-Ol menomatkalla (IC41) jo ennen Tamperetta. Timo heitti hyvän kommentin, josta heti vaunut.orgin kriittisen osaston kirjoittelijat provosoituivat. Missään ei mainita, että aikataulun olisi saatu kiinni konduktöörin ansiosta vaan kirjoittajan vain toimineen konduktöörinä. Aikataulun kiinniajo on monien tekijöiden summa, josta "kiitos kuuluu koko joukkueelle". Edes veturinkuljettaja ja konduktööri eivät riitä siihen parina, vain siellä jossain satojenkin kilometrien päässä on liikenteenohjaaja jne jne jne...
26.07.2007 19:02 pia eemeli Lari hyvä, luetko kommenttini uudelleen! En siinä kiistä mitenkään etteikö ajassa pysyminen ole monen tahon yhteistyön tulosta, mutta junaa kuljettaa kuitenkin edelleen vain_ ja ainoastaan _veturinkuljetta_ ei konduktööri ei liikenteenohjaaja tai kukaan muun asiaan millään muullakaan tavalla vaikuttava taho.
26.07.2007 19:02 pia eemeli P.S Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa! (suomal. sananlasku)
26.07.2007 19:18 pia eemeli Muuten P905 Turusta oli tänään myöhässä Ouluun tullessa noin 15min.
26.07.2007 19:24 Lari Nylund What ever... Ei sitä jaksa täällä taistella. No worries:)
26.07.2007 20:25 pia eemeli Sorry, ei ollut tarkoitukseni loukata tai aliarvioida ketään kun naputtelin tuota ensimmäistä kommenttiani ja sitten (myönnän) provosoidun pikkasen tuosta Timon kommentista... Ei minulla ole mitään konnarien ammattikuntaa vastaan.
26.07.2007 20:32 Lari Nylund Herneet ovat olleet makeita ja edullisia viime aikoina toreilla, joten vaunut.orgin herneet voisivat pikkuhiljaa puolestani loppua. Ne ei maistu kuin harvoille, enkä mä ainakaan jaksa sitä meininkiä enää ollenkaan.
26.07.2007 20:38 pia eemeli Sokeriherne sato on ollut todella runsas kuluneena heinäkuuna... Samaa mieltä kanssasi ja edelleen pahoillani edellisestä.
26.07.2007 21:29 Jarmo Ranta Mutta eihän tuo kommenttini ollut negaksi tarkoitettu! Totesin vain, että Riihimäen ja Lahden välisten taajamajunien on helppo kurota vähäisiä myöhästymisiä aikataulujen väljyyden vuoksi. En missään tapauksessa halunnut loukata tai piikitellä Timoa kommentillani. Mielestäni Timo ei pitänyt havaintotekstissään aikataulun kuromista omana ansionaan vaan mainitsi vain toimineensa työvuorossa kyseisessä junassa. Aivan kuten Lari sanoi. Kirjoitin tämän kommentin vain siksi, ettei mitään jää epäselväksi ja pahoittelen, jos joku loukkaantui. Herneet ärsyttävät minuakin ja ne saisivat todella hävitä tältä sivustolta. No, onneksi täältä löytyy paljon fiksuja ihmisiä, jotka osaavat kirjoitella toisiaan kunnioittaen. Päätän omalta osaltani tähän. No hard feelings! :)
26.07.2007 22:15 Epa Lahti-Riihimäki -lähijuna H332:n kyydissä kuultiin tänään saapumiskuulutukset myös venäjäksi lähestyttäessä Riihimäkeä. Tuossa Sibelius-junan jatkoyhteydessä käytäntö saattaa olla tavanomainen, mutta enpä ole aiemmin törmännyt.
26.07.2007 22:20 Epa Myös Tikkurilan asemalla ilahdutti jokin aika sitten nähdä lähtevien bussivuorojen näytöllä saksan- ja ranskankieliset maininnat linja nro 61:stä lentokenttäyhteytenä.
26.07.2007 23:25 CoCoNut Loppukevennykseksi: "Meidän tiimissä ei ole kakkoskuskia ja me tiedettiin että ero oli kurottavissa umpeen kovalla työllä. Haluan kiittää tiimiä joka teki fantastista työtä. Meillä on tosi toimiva paketti. Hitaampien ohittaminen sujui tosi hyvin, oikeastaan me tiedettiin että ne on liikkeellä useammalla pysähdyksellä. Meidän onneksi italialaiskoneet lähti varikolta, niillä oli jotain teknisiä ongelmia. Tästä on hyvä jatkaa, meillä riittää kapasiteettia parempaan..."
27.07.2007 10:14 joht. Nyman Polamolta hyvä veto ;-) Ei, tällä kehulla en hae sympatiaa siihen, että MTP poistaisi mun bännin, mutta sanoinpahan nyt kuitenkin. Ehkä tuosta olisi kuitenkin tuon varikko-osuuden voinut jättää pois, sillä juttu aukesi ilman sitäkin; juttuidiksestä tavallaan meni pohja tuon myötä ja se muuttui mahalaskuksi. Mitä tuohon muiden kirjoittajien ympäripyöreään bullshitiin tulee, en näe tarpeelliseksi edes ottaa siihen kantaa.
27.07.2007 11:48 Samu Lh-Ri taajamajunien aikataulun sn on 140, joten edes sm4:lla ei voi ajaa missään kohtaa sitä lujempaa. Aikataulu on laadittu niin että sen voi ajaa myös vanhalla kalustolla, eikä jää myöhään. On toki hyvä jos on pelivaraa, kun esim eilen diagnostiikka ilmoitti että jarrut laahaa, ja kuljettaja kävi tarkistamassa tilanteen, ja oltiin silti aikataulussa Riihimäellä.
27.07.2007 14:03 CoCoNut Joht.: Yhdyn. Pendoista ei muuten enää tuoretta vitsiä taida saada...
28.07.2007 20:02 Sami Koskinen Ri-Lh-taajamajunat ovat aika usein myöhässä, sillä ne odottavat sekä R-junaa, että pohjoisen IC:tä. Pari kertaa kuitenkin olen jäänyt Riihimäelle tunniksi tai kahdeksi, kun R on ollut reilusti myöhässä. Venäjän junien jatkoyhteytenä toimivissa junissa venäjänkieliset kuulutukset ovat aivan normaali käytäntö.
30.07.2007 01:09 pjh Näistä myöhästymisestä pullahti mieleen vanha juttu aikataulujen väljyydestä ja ei-väljyydestä. Lauantaina (28.7.) ihmettelin taas kerran kun S95 lähti Riihimäeltä tasan viisi minuuttia hitaassa ja oli Tikkurilassa lähes sekunnileen aikataulussa. Nopealla rataosalla 55 km aikataulun 25 minuutin sijasta 20 minuuttia. Paljonko pystyisi kirimään Hki-Tpe-välillä? 18 minuuttiako?
30.07.2007 15:07 jpl No jos n. 53 km Karjaa-Salo menee pendolla 18 minuuttiin, sinisillä 20 minuuttiin, niin kai pääradallakin siihen pystytään. ;)