Kesäkuu 2007

Havainto

26.06.2007 10:31

"Konttijuna aloittaa kuljetukset Moskovaan"

Konttijuna aloittaa säännölliset kuljetukset Suomen ja Moskovan välillä tänä vuonna. Aikataulutettu kokojuna vie kontit Moskovan sydämeen puolessatoista vuorokaudessa.

VR ja Venäjän rautatiet RZD esittelivät uutta kuljetusyhteyttä näyttävästi demonstraatiokonttijunan avulla. RZD:n pääjohtaja Vladimir Jakunin kertoi Moskovassa, että presidentti Vladimir Putin on ilmaissut tukensa hankkeelle.

"Revontuli-konttijuna on pitkäaikaisen yhteistyön tulos. Kilpailukykyisenä tuotteena se tulee osaltaan kasvattamaan rautatiekuljetuksia Suomen ja Venäjän välillä", Jakunin sanoi.

Tavaroiden tullaus on keskitetty Moskovan terminaaliin, johon kontit puretaan junan vaunuista. VR Cargon markkinointipäällikkö Matti Anderssonin mukaan tavoitteena on, että kontit voitaisiin tullata myös muissa asiakkaiden haluamissa tullitoimipisteissä Moskovassa. Tämä vaihtoehto on vielä kehitystyön kohteena.

Rautatieyhtiöt tavoittelevat merkittävää siivua Suomen ja Venäjän välisestä konttiliikenteestä. Revontuleksi nimetty konttijuna liikennöi aluksi kerran viikossa, mutta lähtöjen määrää on tarkoitus kasvattaa kysynnän mukaan.

"Tavoittelemme tänä vuonna 40 prosentin kasvua konttikuljetuksissa. Uskon, että meillä on siihen hyvät mahdollisuudet. Kuljetus on nopea ja hintataso samaa luokkaa kuin autokuljetuksissa", VR:n pääjohtaja Henri Kuitunen sanoo.

Viime vuonna VR kuljetti reilut kymmenen prosenttia Venäjän ja Suomen välisestä konttiliikenteestä. Kuitunen pitää hyvänä tavoitteena osuuden nostamista puoleen koko konttiliikenteestä rajan yli.

Lähettäjä: Tomi Peltola

Kommentit