Kesäkuu 2007

Havainto

03.06.2007 16:14

Palaan vielä noin kuukausi sitten käytyyn keskusteluun lomapassin päivämäärämerkinnöistä. Netissä VR:n sivuilla on kahta eri tietoa matkan aloittamisesta illalla klo 18 jälkeen. Oikea tieto on, että matkan voi aloittaa millä tahansa junalla klo 18 jälkeen ja merkitä matkapäiväksi seuraavan päivän. Vaatimusta yöjunalla matkustamisesta yön yli ei ole. Sääntö on siis sama kuin viime kesänä. Asia on tarkistettu tänään klo 16 VR:n puhelinpalvelusta. Niin, että hyviä lomapassimatkoja vaan kaikille!

Lähettäjä: Tapio Arvola

Kommentit

03.06.2007 23:48 Jouni Mielenkiintoista, sääntö on tosiaankin kirjoitettu noin. Nythän voi sitten lähteä esimerkiksi klo 18.03 P 143:lla Turkuun ja sieltä sitten seuraavana päivänä muualle sen päivän merkinnällä. En olisi osannut pitää tuota yöjunavaatimusta minään heikennyksenä, koska niin sääntö oli lipun kanteen aikojen alussa kirjoitettu. Alun perin vaatimus oli, että matkan piti alkaa klo 19:n jälkeen yöjunassa, jolloin esim. nykyisillä P 264:llä tai 266:lla ei voinut matkustaa seuraavan päivän merkinnällä, vaikka ne olivat yöjunia.
03.06.2007 23:49 Jouni Siis Rovaniemeltä lähtien tietenkin.
03.06.2007 23:58 JVP Tuo järjestely on sikäli oikeudenmukainen, ettei esim. Lappiin yöjunalla menijän tarvitse lähteä matkaan yöjunan asemalta, vaan voi esim. Lahdesta matkustaa ensin Riihimäelle tai Tikkurilaan ja hypätä sieltä yöjunaan. Rautatieharrastajat, jotka matkustelevat muuten vaan ympäri Suomea ovat sitten asia erikseen. Suurin osa matkustajista kuitenkin matkustaa junalla koska on tarve päästä johonkin eikä pelkästä matkustamisen ilosta.
04.06.2007 00:43 Epa Kyllä minusta illan myöhempi yöjuna on useita vuosia lähtenyt Rovaniemeltä siinä klo 21 kieppeillä, jolloin vanhallakin säännöllä seuraavan päivän merkintä kelpasi.
04.06.2007 08:20 joht. Nyman Mitä tuohon wanhaan yöjunasääntöön tulee, fiksu mies osti tietenkin menolipun klo 21 miinus klo 18:n erotuksen väliselle matkalle ja jatkoi siitä sitten Lomapassilla matkaansa. Näillä kellonajoilla ei sinänsä ole merkitystä, mutta idean hiffaa jokainen. Tai sitten jos piti ajaa yöpikuri "kiinni" esimerkiksi Porista tai Jyväskylästä, niin sitten kannatti ostaa yksi menolippu sille asemalle saakka, josta Lomapassin käyttöoikeus alkoi. Näin meillä toimitaan firmassa nimeltä Vippasen Konsti ja Kepuli Oy.
04.06.2007 08:36 joht. Nyman Nyman vielä täältä Vippasen Konstista ja Kepulista huomenta. Niin siis tuo edellinen kommentti liittyi siihen, kun kippareilla oli taannoin tulkintaepäselvyyksiä siitä, saako Lomapassilla matkustaa klo 18:n jälkevissä junissa seuraavan päivän merkinnöillä, vai pelkästään klo 18:n jälkeen lähtevissä yöjunissa. Siksi piti aina olla mukana suunnitelma Bertta, jos kippari heittäytyy "hankalaksi", elikkäs näin kansankielellä ässän piti löytyä hihasta.
04.06.2007 10:09 Jouni Illan aikaisempi yöjuna, nykyinen 266, lähti muistaakseni klo 18.05 Rovaniemeltä silloin, kun tuo klo 19:n sääntö oli voimassa. Olisi pitänyt siihenkin ostaa sitten erillinen lippu jonnekin Tervolaan, jossa kello on riittävän paljon Lomapassin käyttöönottoa ajatellen.
04.06.2007 20:08 Ari P Entä onko niin, että koko matka pitäisi tehdä yhdellä lipulla? Jos niin, niin Jounin mainitsemassa illan aiemmassa yöjunassa ei LomaPassi olisi käynyt osamaksuksi Tervolasta eteenpäin vaan koko matkalle Helsinkiin olisi pitänyt olla kertalippu tai matkustaa LomaPassilla päättyvän päivän merkinnällä.
04.06.2007 20:39 Ari P Pari esimerkkiä siitä, miten LomaPassilla voi aiheuttaa pientä ihmettelyä esittäessään LomaPassin konduktöörille. Esimerkki 1: Lähde liikkeelle junalla P 265 Ouluun ja merkitse matkustuspäiväksi seuraava päivä. Palaa Oulusta takaisin Helsinkiin IC 48:lla, IC 50:llä tai S 52:lla. Lähde illalla uudelleen kohti pohjoista P 265:llä. Esimerkki 2: Lähde liikkeelle Helsingistä klo 6.06 lähtevällä IC 41:llä ja pyri leimauttamaan LomaPassisi ennen Tikkurilaa. Jää pois Tikkurilassa, suuntaa lentokentälle ja lennä Rovaniemelle. Nouse Rovaniemeltä klo 13.00 lähtevään P 406:een. Kun esität LomaPassisi P 406:n konduktöörille Rovaniemeltä lähdön jälkeen, on IC 41 (jonka leima LomaPassissa on) vielä matkalla kohti Rovaniemeä. Mainittakoon tässä yhteydessä, että en ole kumpaakaan kokeillut.
04.06.2007 20:56 Ari P Niin, itse asiassa IC 41 ei mene Rovaniemelle, vaan sen jatkoyhteys H 405.