Joulukuu 2007

Havainto

07.12.2007 19:45

Matka julkisilla kallistunut paljon

Matkustaminen julkisella liikenteellä
on kallistunut huomattavasti
yksityisautoilua nopeammin.

Esimerkiksi junamatka H:ki - Tampere
maksoi vuonna 1987 noin 9 euroa, vuonna
1997 16 euroa ja nyt 27 euroa,
Tilastokeskus laskee. Autoilun hinta on
noussut vain kaksinkertaiseksi.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen ei
halunnut kommentoida muutosta. Joukko-
liikenteen kilpailukykyyn voi vaikuttaa
politiikalla, ministeriöstä sanotaan.

VR:stä todetaan, että mm. päätös
alentaa autoveroa tekee yksityis-
autoilun nykyistä houkuttelevammaksi.

(Lähde: Yle Teksti-TV)

Lähettäjä: Tauno Hermola

Kommentit

07.12.2007 19:56 tane En tiedä, mistä tuo 27 euroa on mahdettu ottaa, onko se jokin keskimääräinen hinta, lähijunalla näyttää VR:n matkahaun mukaan maksavan 20,30 euroa, jos on onnettomuudekseen joutunut kiikkerään Pendoon ;), hinta on 30,90 euroa, muut sitten siltä väliltä.
07.12.2007 19:57 Mika Hakala Eikä julkinenliikenne enää palvele ketävaan. Joten on kaikinpuolin selvää, että yksityinenliikkumisen sektori kasvaa. Tosin, kalliimpia nämä ovat oleet markkaaikaan ja ettekin ennen vuotta 1961.
07.12.2007 22:47 Che Olisikohan tuohon junan hintaan laskettu koko matka, eli jonkinlaiset lähiliikenteen vaihdot myös.
07.12.2007 23:10 tane Koko juttu YLE:n uutissivulla: http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id76974.html
08.12.2007 16:58 tane Hiukan etäisesti aiheeseen liittyen, YLE:n sivulla oli myös artikkeli Finnairin kotimaan liikenteestä http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id76952.html , jossa toimitusjohtaja Jukka Hienonen mm. toteaa "Meillä ei ole mitään erityistä kilpailuetua lyhyiden reittien lentämisestä, yhtiöstä ei oikein löydy enää kalustoakaan sellaiseen eikä kustannusrakennekaan ole sellaiseen sovitettu. Siten on luontevaa, että nämä lyhyemmän matkan reitit jäävät jonkun toisen tyyppisen yhtiön operoitavaksi." Täytyy vain toivoa, että vastaava ajattelu omaksuttaisiin myös rautatieliikenteessä, minusta se on ainoa tie paikallisliikenteen elvyttämiseen. 'Valtion Rautateihin' ei ole paluuta ja nykyiseltä VR:ltä ei paljon kannata odottaa.
08.12.2007 17:53 pia eemeli Kalevan pilapiirtäjän, Jari Elsilän tämänpäiväinen piirros ei suoranaisesti liity junalla tehtyihin matkoihin, mutta puheena olevaan aiheeseen kuitenkin: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=112219 (Käyttäjä muokannut 08.12.2007 17:53)
10.12.2007 17:36 tane Uudet, toivottavasti vähän pitkäikäisemmät, linkit yllä mainittuihin YLE:n uutisiin: http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=268575 ja http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=268577