Marraskuu 2007

Havainto

12.11.2007 17:10

"T&T-UUTISKOMMENTTI

Tuomas Kangasniemi, Tekniikka ja Talous, 12.11.2007

Pendolinon VIP-kohtelu pitää lopettaa

VR:n on saatava Pendolinonsa toimimaan ? tai mieluummin uusittava aikataulupolitiikkansa. Muuten junaliikenteen täsmällisyyden lupaus on vaarassa.

Nykyisellään VR on mestari asiakkaiden pompottamisessa, sillä vahingot pannaan kiertämään. Jos Pendolino myöhästyy, kaikki muut samaan suuntaan kulkevat junat odottavat. Koska VR pyrkii säilyttämään vaihtoyhteydet ? mikä sinänsä on viisasta ? yhden Pendolinon hajoamisesta on seurauksena satojen, jopa tuhansien ihmisten myöhästyminen.

Kuulin selityksen konduktööriltä, kun ihmettelin IC-junan menoa talvella. Se myöhästyi ensin puolisen tuntia ja myöhemmin pysähteli koko ajan. Syy oli Pendolino, jolla oli vaikeuksia koota itseään pakkasessa.

Tuossa tilanteessa henkilökuntakin oli toivonut junalle lähtölupaa, mutta ?esimiesasteen määräyksen? vuoksi se ei onnistunut.

Syksyllä tilanne osui jälleen kohdalleni. Lähtö myöhästyi 20 minuuttia, kun tällä kertaa ilmeisesti pakkasen puuttumisesta mielenrauhansa menettänyttä Pendolinoa korjailtiin Helsingissä miltei tunti.

Näin kummallisen kyykytyspolitiikan perusteita on vaikea keksiä. Pendolino-matkustajat ovat pulittaneet paikastaan muutaman euron enemmän, mutta onko se hyvä syy antaa toisten maksavien asiakkaiden odottaa?

Raideliikenteen kompastelussa on se huono puoli, että juna olisi isojen kaupunkien välillä verrattomasti paras joukkoliikennevaihtoehto. Pääradan nopeiden yhteyksien varrella bussilla kuluu matkaan tapauksesta riippuen 20?90 prosenttia kauemmin.

Junien myöhästymistä on siis pakko sietää, ja se ärsyttää. Tyytymättömyys taas rapauttaa uskoa joukkoliikenteeseen ylipäätään.

VR voikin päättää itse, haluaako se kannustaa yksityisautoilua kasvuun. Oikorata toi jo selvän matkustajalisäyksen kaukojuniin, ja päästövähennyskeskustelun myötä yhä useampi harkitsee julkista liikennettä.

VR:n olisi hyvä opetella myös hiukkasen nöyryyttä, vaikka sellainen onkin monopoliyhtiölle vaikeaa. Pendolinosta piti tulla yhtiön kruununjalokivi, mutta ostos on osoittautunut paljon huonommaksi kuin odotettiin. Ehkäpä myös aikataulukäytäntöjä voisi arvioida uudelleen realistisessa valossa."

Lähde: Talouselämä

Lähettäjä: Olli Aalto

Kommentit