Tammikuu 2007

Havainto

06.01.2007 12:03

Toistaiseksi kaikki Lahden ja Helsingin välillä liikennöivät kaukoliikenteen junat ajetaan Riihimäen kautta, http://service.vr.fi/juha/internet/liikennetiedotteet.action?lang=fi#2501

Lähettäjä: Ari Meriläinen

Kommentit

06.01.2007 12:21 Kai Vehmersalo Saadaanko tarkempaa tietoa aisasta ja syistä. VR sanoo: "Häiriö Junien kauko-ohjauksessa aiheuttaa myöhästymisiä Lahden ja Keravan välisellä rataosuudella." Päivittäisenä oikoradan pendelöijänä seuraavia kokemuksia tahi kuultuja kokemuksia: syyskuun 4. 2006 oli Z-juna Lahdesta ohjattu Keravalla pikajunien keskiraiteelle ja vähän aikaa ihmeteltyään oli kuljettaja ilmoittanut jatkavansa Tikkurilaan ja 5.9.2006 oli Z-juna ohjattu Mäntsälässä keskiraiteelle ja matkustajat kiipeilivät junaan polviaan kolhien. Omakohtainen kokemus oli ennen Joulua, kun "kummitusjuna" (siis se 16:27 Hesasta lähtevä ilman tunnusta) ajoi Keravan jälkeen suoraksi kohti Järvenpäätä ja odotteli parikymmentä minuuttia ennenkuin sai peruuttaa oikoradan vaihteelle. Ja sitten joulukuussa oli Lahti-Riihimäki paikku ajanut oikoradalle ja aikansa odoteltuaan saanut luvan peruuttaa vaihteelle. Liikenteen kauko-ohjaus toimi kuitenkin siten, että molemmissa tapauksissa junaa oli ohittanut 1-2 muuta junaa ennen peruutuslupaa (vaihde-etäisyydet?).
06.01.2007 12:31 jussi13 Hesari kertoo, että: "Lahden oikoradalla havaittu ohjauslaitevika myöhästyttää vielä iltapäivällä sekä kaukojunaliikennettä Helsingin ja itäisen Suomen välillä että Helsingin ja Lahden välisiä lähiliikennejunia. Vika oikoradalla huomattiin pian kello 10:n jälkeen ja se saatiin korjattua puolen päivän aikoihin. Junaliikenne palautuu alkuiltapäivästä aikatauluunsa, arvioi VR. Kaukoliikenne kulki vikatilanteen ajan Riihimäen kautta, mikä pidensi junien matka-aikoja ainakin puolella tunnilla. Lähiliikenteen Z-junat ajavoivat oikorataa, mutta nekin myöhästelivät aikataulustaan."
06.01.2007 12:32 jussi13 Onko tuo oikorata jo susi syntyessään vai olisikokyse lastentaudeista?
06.01.2007 12:41 joht. Nyman VR:n liikennetiedote kertoo seuraavaa: "Muutoksia junaliikenteeseen Lahden ja Keravan välillä (6.1.2007) Muutoksia junaliikenteeseen Lahden ja Keravan välillä Junaliikenne on palautumassa normaaliksi Lahden ja Keravan välillä. Lahdesta klo 12.00 Helsinkiin lähtenyt InterCity-juna 74 ajetaan Keravan kautta." :-)
06.01.2007 14:21 Oskari Väisänen Ihmettelinkin, kun IC 3 oli Lahden kohdalla yli 50 minuuttia myöhässä, mutta IC2 105 oli enää 15 minuuttia myöhässä.
06.01.2007 16:36 Juhana Hietaranta jussi13, voisin veikata, että kyse on kauko-ohjausjärjestelmän lastentaudeista. Kaille voisin heittää arvauksen, että nuo sinänsä ikävät virheet oikoradan käyttöönoton korvilla johtuivat varmaankin siitä, että kauko-ohjausjärjestelmään syötetyissä junien tiedoissa ja sitä kautta edelleen automaattisesti asetettavien kulkuteiden kanssa on tapahtunut harmillisia erehdyksiä. Liikenteenohjaajilla on laaja alue hoidettavanaan, eikä jokaiselle junalle automaattisesti asettuvaa (tässä tapauksessa virheellistä, mutta tietysti siitä huolimatta turvallista) kulkutietä ehdi heti huomaamaan. Mainitsemassasi junan peräytystilanteessa kauko-ohjaaja on varmasti hoitanut tilanteen sujuvimmalla mahdollisella tavalla, ja lupa peräytykseen on tietysti voitu antaa vasta, kun liikkeen turvallisuus on voitu varmistaa. Odotusta lienee aiheuttanut muille junille turvatut kulkutiet, eikä niitä ole ehkä ollut mahdollista tai ainakaan järkevää enää purkaa, sekä muut kulkuteihin liittyvät asiat, kuten sivusuojana lukossa olevat vaihteet, ehkä opastimien ohiajovarat... Vain liikenteenohjaaja on nähnyt näytöltään kokonaistilanteen ja toiminut sen edellyttämällä tavalla.
06.01.2007 16:41 Juhana Hietaranta Ja edelleen Kaille, noissa peräytystilanteissa syytä alunperin väärään kulkutiehen voi vain arvailla, liekö ollut jonkinlainen häiriö automatiikassa, tai mahdollisesti liikenteenohjaajan inhimillinen erehdys.
07.01.2007 12:27 Ari P Voisi olettaa, että osan vääristä kulkuteistä kuljettajatkin huomaavat jo esiopastimesta ja ehtivät pysäyttää junan ennen pääopastinta. Sitten, tai ehkä jo jarrutuksen aikana, yhteys kauko-ohjaajaan, joka asettaa kulkutien uudelleen. Kulkutie voitaneen purkaa, jos juna ei ole vielä ohittanut pääopastinta?
07.01.2007 15:46 sampo Olet Ari aivan oikeassa kulkutien purkamisen kanssa.
07.01.2007 16:39 Ari P Linja-autopuolella risteysten ohiajoja sattuu aina silloin tällöin. Itsekin olen ollut muutaman kerran bussin kyydissä todistamassa ohiajoa, vaikka en bussilla säännöllisesti matkustakaan. Kun ohiajo sattuu moottoritiellä, voi edessä olla pahimmillaan useamman kymmenen kilometrin lenkki, jotta pääsee takaisin oikeaan liittymään ja omalle reitille.