Syyskuu 2006

Havainto

17.09.2006 21:59

Kuulin tänään, että ko juttu löytyy AHJO-lehdestä. Eli ote AHJO/16-2006:
Tekniikan maailman numero 15 viime vuoden lokakuulta vertailee lähiliikennejunia, joiden lehti arveli pääsevän tarjouskilpailun loppusuoralle. Vaikka ainakin tässä vertailussa Talgon tuote osoittautui Alstomin, Stadlerin ja Bombardierin juniin verrattuna suhtŽ ylivertaiseksi, alkuvuoden tarjouskilpailusta jatkoon pääsi vain Ranskan valtion reilulla kädellä tukema jätti Alstom ja sveitsiläinen pienehkö, lähiliikennejuniin erikoistunut Stadler.

Lehti piti mielenkiintoisimpana Talgo 22 -lähiliikennejunaa, jonka prototyypin espanjalais-suomalainen Talgo esitteli jo vuoden 2005 juhannuksen alla.

?Juna pohjautuu aiemmin Tango-nimellä tunnettuun konseptiin, jossa yhdistyy edistyksellisellä tavalla matalalattiaisuus ja kaksikerroksisuus?, TM suitsuttaa ja jatkaa, että ?viime kesänä ensi kertaa raiteilla nähdyn Talgo 22 -kaksikerrosjunan salainen ase on erillislaakeroitu pyöräkerta. Sen ansiosta junan alla ei kulje matalalattiaisuuden estäviä akseleita muualla kuin ohjaamopäätyjen perinteisten telien kohdalla. Telien päälialueita ei Talgo 22 -junassa hyödynnetä matkustamona vaan tekniikan sijoituspaikkana?.
Talgon erillislaakeroiduilla pyöräkerroilla toteutettu kaksoisylikulku on patentoitu maailmanlaajuisesti ja siksi kilpailijoiden on TM:n mukaan vaikea kehittää vastaavanlaista junaa. ?Talgo 22 täyttäneekin tarjouskilpailun vaatimuksen vähintään 80-prosenttisesta matalalattiaisuudesta kirkkaasti?.

Lähettäjä: Petri Tuovinen

Kommentit

17.09.2006 22:33 Pauli Kyllönen Ja nyt sitten Stadler voitti sen tarjouskilpailun eli FLIRT junia tulleepi pääkaupunkiseudulle.
17.09.2006 22:38 Che Niinhän siinä kävi, että kilpailu voitettiin flirtillä ;)
18.09.2006 01:08 Teemu Lokka tässäkin hinta ratkaisi ... juu ei ne siellä ota oman maan työllisyyttä huomioon kun pitää mahollisimman halvalla saada ...
18.09.2006 06:59 Zonny Olemme EU:ssa, joten pitää kilpailuttaa EU:n laajuisesti ja ottaa halvin, sillä kansallisuuttahan ei ole enää olemassa. Näin se vain on.
18.09.2006 07:18 Timo Leino Ahjohan on siis Metallityöväenliiton jäsenlehti. Tässä linkki suoraan ko juttuun: http://www.metalliliitto.fi/portal/suomi/ahjo/2006/16/artikkelit/?id=629
18.09.2006 11:03 calm EU-kilpailutuksen tuloksia voi ihailla esimerkiksi Olkiluoto 3:n rakennustöissä parhaimmillaan. Puolalaiselta alihankkijalta kun saa halvimman tarjouksen, niin se on pakko ottaa projektia toteuttamaan. Sitten kun syntyy vaan sutta, niin tehdään kaikki uusiksi ja hinta pompsahtaakin kaksinkertaiseksi ja aikataulut venyy ja paukkuu.
18.09.2006 11:06 calm Vastaavia kilpailutuskukkasia toki löytyy maan sisäisistä julkisista palveluistakin. Eräässä kunnallisessa oppilaitoksessa opiskelijat valittivat kovasti ruuan laadusta ja oppilaitos kilpailutti ruuan tuottamisen. Kun tarjouskilpailussa halvimman tarjouksen jätti tämä ennenkin kehnoa ruokaa tarjoillut, oli se pakko valita tuottamaan huonoa ruokaa jatkossakin.
18.09.2006 12:36 Anttila Jos Talgo 22:n prototyyppi olisi ollut omin konein liikkuva, niin sen uskottavuus olisi ollut varmasti toista luokkaa, kuin junan perässä vedettävä vanerilaatikko.
18.09.2006 14:24 =Waliwali= Hmm, kyllä se ihan rautaa ja pelliä oli.
18.09.2006 20:10 pjh Vaikka oltaisiin kuudessatoista EU:ssa, kyllä julkisen vallan hankinnoissa (ja sitä hankinnasta päättänyt kalustoyhtiö edustaa vaikka onkin yhtiömuotoinen) pitäisi ottaa kotimaan työllisyys huomioon. EU-hörhötyksen keskellä on kokonaan unohdettu, että yhteiskunta on ihmisten yhteenliittymä ja sen tarkoitus on huolehtia jäsentensä parhaasta.
18.09.2006 21:14 Ville Vehmaa Pakko ei ole ostaa halvinta, voi ostaa myös kokonaistaloudellisesti edullisinta. Lisäksi tarjouspyynnöissä voidaan määrätä joku laatutaso. Valitettavasti ruoan laatua ei voi kovin hyvin mitata. Työllisyyttä ei pidä ottaa huomioon, sillä työllisyys ei ole ulkoisvaikutus.
18.09.2006 21:15 Ville Vehmaa Jatkan vielä: Kotimaisen työllisyyden huomioonottaminen aiheuttaisi sen, että kotimaiset firmat tarjoaisivat kallista ja huonoa ja aina voittaisivat tarjouskilpailun työllisyyden vuoksi. Tällaiset firmat eivät saisi ulkomaille myytyä mitään, ja olisivat vain Suomen julkisen sektorin hankintojen varassa. Lopputulos olisi, että veronmaksajat maksaisivat paljon eivätkä saisi välttämättä laatua. Sellaisia firmoja emme tarvitse, jotka eivät osaa tehdä hyvää tavaraa halvalla.
18.09.2006 21:19 Che Onko sellaisia firmoja muka olemassa jotka tekevät hyvää tavaraa halvalla? ;)
18.09.2006 21:20 Ville Vehmaa Tarjouspyyntöjen ideana on löytää sellainen tuote, joka hinta-laatu-käyrällä sijoittuu sopivaan paikkaan. Jokseenkin hyvä ja jokseenkin halpa on parempi kuin huono ja kallis. :)
18.09.2006 21:27 Che Totta. Eräs tämän nykymaailman ongelmahan on juuri se, kuten eräs teeveessä haastateltu Kiinasta karkotettu pariskunta ilmaisi, että ihmiset haluavat kymmenen euron tuotteita yhdellä eurolla. Se ei kuitenkaan ole edes taloudellisesti kannattavaa pitkällä aikavälillä, puhumattakaan muista asiaan liittyvistä seikoista.
19.09.2006 10:17 pjh Työllisyyden huomioon ottaminen ei tarkoita, että kotimainen voittaisi automaattisesti. En näe syytä, miksi alettaisiin tuottaa kallista ja huonoa, ei mikään firma halua huonon ja kalliin mainetta. Villellä ei taida olla työelämästä vielä pahemmin kokemuksia...
19.09.2006 10:57 Ville Vehmaa Työkokemusta on, mutta lähinnä vain julkisen sektorin hankinnoista...
19.09.2006 15:22 JE Ei varmana perustu Stadlerin juna Tango-konseptiin. Tango nimittäin on nivelraitiovaunu, jota on tosin tarjolla myös osamatalana versiona.
19.09.2006 15:34 tane Kukas sellaista on väittänyt, eikö tuossa selvästi sanota, että Talgo 22 perustui Tango konseptiin (eikä Talgo 22 ole Stadlerin juna!)
19.09.2006 22:02 JE Tämän siitä saa kun ei lue ajatuksella. Eli nyt taisi kaksi Tangoa mennä sekaisin pahemmin kuin perusteellisesti. Noloa mutta minkäs teet.
19.09.2006 23:33 Ville Vehmaa Ei tuo nyt niin noloa ole. Stadlerin Tango olisi sopinut hyvin Junakalusto Oy:lle. Tangohan on eräänlainen stadtbahn-juna. :)