Elokuu 2006

Havainto

22.08.2006 12:09

Kun selailin muutamia vanhoja ja tietysti myös uusiakin papereita, niin löysin seuraavan mielenkiintoisen aikatauluhavainnon:

Muiden muassa vuonna 1993 liikennöitiin vanhalla sinisellä kalustolla nopeaa sunnuntaijunaa Iisalmesta Helsinkiin. Pysähdyspaikkoina olivat ainoastaan Kuopio, Mikkeli, Kouvola ja Pasila. Matka-aika vuonna 1993 oli 5 tuntia 4 minuuttia. Vuoden 1993 jälkeen on tilattu ja vastaanotettu vajaat parikymmentä Pendolinoa, rakennettu uutta rataa 74 kilometriä, raivattu tasoristeykset vajaan 50 kilometrin pätkältä Kouvolan ja Mikkelin väliltä ja tehty siinä sivussa jotain muutakin pientä.

Nyt syyskuussa nopein yhteys Iisalmesta Helsinkiin vie tasan 5 tuntia. Päinvastaisessa suunnassa nopein on ilta-Pendolino, 4 tuntia 51 minuuttia, nopeutusta 13 minuuttia. Kun matka Kouvolaan nopeutuu puolisen tuntia, eikä Pendolino seiso siellä puolta tuntia, niin jo tästä voisi päätellä, että sininen sunnuntaijuna, P80, on ollut nopeampi Iisalmen ja Kouvolan välillä. Näin todellakin on, Pendolino 3 tuntia 21 minuuttia ja P80 3 tuntia 11 minuuttia. On siinä susi saanut ottaa aikamoisia loikkia.

Lähettäjä: Hannu Siitari

Kommentit

22.08.2006 22:39 pjh Vuonna 1991 P3 lähti Helsingistä 7.04 ja oli Joensuussa 12.04. Uuden juna-ajan Pendolino S1 lähtee Helsingistä 7.12 ja on perillä Joensuussa 11.45. Oikoradan + huomattavasti nopeamman kaluston ajansäästö on siis 8+19 = 27 minuuttia. Ajansäästöä kertyy Hki-Lh-välillä (1.21 vs. 0.48) 31 minuuttia. Pendolino on siis Lahti-Joensuu-välillä vain neljä minuuttia hitaampi kuin vuoden 1991 pikajuna (siis pika-, ei EP, ei IC).
22.08.2006 23:03 joht. Nyman pjh: Asjallista! Vuoden 2006 Uusi juna-aika on reilusti alle viisi minuuttia hitaampaa kuin vuoden 1991. Vrt. http://www.vr.fi/heo/aika/taskuaikataulut_2006-09/aikataulukirja_fin.pdf läpyskän sivu 4 ja siinä kirjoitetut matka-ajan nopeutumiset Helsingistä Kuopioon.
23.08.2006 00:00 rautatie Pendolino S 1 tulee olemaan Joensuun 3.9 alkaen minuutin nopeampi kuin viikonloppujuna P 6 vuonna 1991. Muita matka-aikoja vuodelta 1991 täällä: http://www.saunalahti.fi/rautatie/forum/Juna9103.htm P 6:een maksoi pakollinen paikkalippu 25 mk. Itse matka Hesa-Joensuu maksoi 162 mk. Yhteensä 31,45 eur. Nyt Pendolla 59,90 eur.
23.08.2006 09:13 JukkaH Itseasiassa 25 mk + 162 mk = 187 mk joka kerrottuna vuoden 2003 euroon suhteutetulla vuoden 1991 taulukoidulla rahanarvonmuutoskertoimella 0,204 tekee \"nykyrahassa\" vertailukelpoiseksi hinnaksi 187 mk * 0,204 = 38,15 e
23.08.2006 12:47 Heikki Itävuo Olisiko kohtauspaikkoja vähennetty yksiraiteisilla osuuksilla. Tällöin kohtaukset on satutettava harvemmille kohtauspaikoille, mikä kuluttaa aikaa.
23.08.2006 16:05 tomi_ Ihmeellinen on tämä uusi juna-aika. Hidastusta Itä-Suomessa aiheuttavat mm. junien pitkät pysähdysajat Kouvolassa; esimerkiksi S2 ja S8 seisovat kouvolassa aikataulun mukaan 7 minuuttia, jolloin niihin liitetään Savosta saapuneet puolikkaat. S7:n jakautuminen kahtia Kouvolassa kestää sitten vain 4 minuuttia, mutta miksi ihmeessä sunnuntaisin kulkeva IC2 106 seisoo Kouvolassa 7 minuuttia? Ei kai se mitään vaihtoyhteyksiäkään siellä odottele?
23.08.2006 21:48 joht. Nyman Tässähän tehtiin todella ovelasta, kun ratojen kunnon vuoksi sn:iä laskettiin ja ajoaikoja pidennettiin 1990-luvulla. \"Kukaan\" ei enää muistanut sitä, miten nopeasti junat vielä 90-luvun alussa Suomessa kulkivat. Nythän VR vertaa markkinoinnissaan tilannetta 2.9. <=> 3.9., ja unohtaa kertoa, mikä tilanne oli vielä 15 vuotta sitten, kuten yllä ilmenee.
24.08.2006 09:14 Tuomas Myllylä Nythän myös keväällä puhutut Turku-Toijala -osuuden \"väliaikaiset\" aikataulujen hidastukset jäävät joiltain osin yhä voimaan, jotkut junavuoroista nopeutuvat mutta minkään aikataulunmukainen kulku ei palaudu kevään tasolle. Ymmärrettävää on, että rata on huonossa kunnossa ja vaatii paljon työtä ei sille mahda mitään, mutta voin jo sieluni silmin nähdä VR:n hehkuttavan jossain vaiheessa tulevaisuutta \"Nyt Turusta Tampereelle alle kahdessa tunnissa\", vaikka niin on liikennöity jo vuosia. Siinä yhteydessä tietysti myös puolet radan nykyisistä pikajunavuoroista korvataan IC:illä. Savon radalla taisi olla 1990-luvun lopussa sama tilanne, että aikatauluja hidastettiin perusparannustyön takia sitä ennen taulun oltua nopeimmillaan juuri Hannun kertoman mukainen.