Maaliskuu 2006

Havainto

07.03.2006 20:19

Ratahallintokeskus aikoo käynnistää Kuopion ratapihan saneerauksen ensi vuonna. Kyse on mittavasta kolmivuotisesta hankkeesta, jota valtion odotetaan rahoittavan 21 miljoonalla eurolla.

-Tavoitteenamme on saada ensi vuoden valtion budjettiin aloitusrahat Kuopion hankkeen käynnistämiseen. Jos mitään yllättävää ei tapahdu, työt alkavat ensi vuonna, sanoo investointijohtaja Kari Ruohonen RHK:n rakennuttamisyksiköstä.

Asia varmistuu lopullisesti elokuussa, kun valtion budjetti on kansissa. Pendolino-liikenteen ja raiteiston kunnon takia Kuopion hanke on priorisoitu kärkeen.

RHK:n mittakaavassakin Kuopion hanke on suuri, sillä vuosittain kaikkiin korvausinvestointeihin käytetään noin 150 miljoonaa euroa. Tämän mittakaavan hankkeita voidaan käynnistää vain yksi vuodessa.

Kuopio on suurten kaupunkien joukossa "jälkijunassa" ratapihojen saneerauksessa ja uusien matkakeskusten rakentamisbuumissa. Jyväskylän uusi matkakeskus valmistui pari vuotta sitten. Lahdessa on valmista oikoradan avajaisiin ensi kesänä ja Tampereella matkakeskus-hanke on puolivälissä.

-Kuopion jälkeen seuraavina suurina kohteina vuorossa ovat Kouvola ja Riihimäki, kertoo Ruohonen.

LAITURILTA PURETAAN VANHAT RAKENNUKSET

Kuopion aseman seutu ja ratapiha muuttuu saneerauksessa paljon. Esimerkiksi laiturilla olevat historialliset puiset sisäänkäyntirakennukset häviävät, sillä asematunnelista rakennetaan uudet nousut ja hissit laitureille.

-Olemme Museoviraston kanssa neuvotelleet laiturirakennuksista. On mietitty, voisiko uusista rakentaa tyyliltään samantyyppiset. Tämä jää tarkemmassa suunnittelussa arkkitehtien pähkinäksi, sanoo hankkeen projektipäällikkö, RHK:n investointiosaston ylitarkastaja Jouko Nurmilaukas.

Suunnitelman mukaan matkustajien uudet odotustilat rakennetaan asematunnelin jatkoksi linja-autoaseman puoleiseen päähän. Nykyisestä rautatieaseman odotushallista tulee matkakeskuksen keskustan puoleinen sisäänkäynti. Myös linja-autojen, taksien ja henkilöautojen paikat järjestyvät uudelleen. Puijonkadun ylikulkusilta uusitaan ja kevyelle liikenteelle rakennetaan väylä Puijonkadun yli linja-autoaseman edestä.

LÄHDE: Savon Sanomat, 4.3.2006

Lähettäjä: Jukka P. T. Ruuskanen

Kommentit

07.03.2006 20:21 Jukka P. T. Ruuskanen Tämähän meinaa vain yhtä asiaa: ensi kesänä kamerat soimaan ja jokaikinen nurkka taltioimaan talteen asema-alueesta ja laiturirakennelmista.
07.03.2006 20:22 Jukka P. T. Ruuskanen Tekstistä unohtui näköjään yksi lause joka varmasti olikin jo tiedossa: \"Laitureista tulee nykyistä korkeammat ja raiteiden paikka muuttuu.\"
07.03.2006 20:26 Vek89 Ohhoh, vai tuommoisia suunnitelmia. Se on todellakin käytävä tuollaKIN kuvaamassa, pohjoisen lisäksi. Perhana kaikki muutokset tulee taas samaan aikaan...
07.03.2006 22:45 Juhana K Ihmettelen vähän tätä hanketta. Linja-autoasema ja rautatieasema ovat jo nyt lähellä toisiaan. Kaikki tilat ovat silminnähden hyvässä kunnossa ja mielestäni asematilojen kapasiteetti ongelmaakaan ei ole (kuten Jyväskylän vanhalla asemalla saattoi havaita). Olisi mielenkiintoista tietää tuleeko itse aseman raiteistoon ja tavara-asemalle millaiset muutokset. No, ajat muuttuvat ja sen mukana on vain mentävä. Tietääpä ainakin, että Kuopiossa käydessä tulee vietettyä useampi tunti dokumentaation parissa.
09.03.2006 07:59 Jarkko Korhonen Pelkkää paskaa koko suunnitelma. 2000-luvun Suomessa vihataan edelleen vanhoja rautatierakennuksia. Sitten pitäisi vielä rakentaa UUSI mutta SAMANKALTAINEN tilalle. säälittävää! Hyi!
09.03.2006 15:14 Janne Ridanpää No ehkäpä ei nyt koko suunnitelma kuitenkaan. Korkeat laiturit yms. nykyaikaiselle rautatieasemalle kuuluvat palvelut tarvitaan Kuopiossakin. Muutostarvetta ei voi aina vastustaa pelkin hiivattiperustein.