Marraskuu 2006

Havainto

15.11.2006 10:12

Pendolinoista havaittua:

Perjantai-iltana 10.11. S91 Helsingistä Jyväskylään (16:33-19:28) ja edelleen Pieksämäelle pysähtyi matkalla akselin (laakerin) ylikuumenemisesta johtuen ja oli myöhässä Jyväskylään saapuessa.

Lauantaina 11.11. S52 Oulu-Helsinki (11:30-17:27) pysähtyi hetkeksi teknisen vian vuoksi Tapanilan asemalle hieman ennen Helsinkiin saapumistaan. Juna saapui Helsinkiin hieman myöhässä.

Tiistaina 14.11. S59 Helsinki-Oulu (18:33-00:20) ajettiin kahtena eri junana. Lisäksi hieman ennen Tamperetta tapahtui hätäjarrutus suuresta nopeudesta teknisen vian vuoksi. Matka jatkui hetken kuluttua pysähdyksestä. Junan ensimmäinen yksikkö saapui Seinäjoelle ja Ouluun aikataulun mukaisesti.

Lähettäjä: Ilari Eskelinen

Kommentit

15.11.2006 10:38 Juha Vuorinen Sunnuntaina tosiaan S59:llä oli hieman vaikeuksia, samoin viikko takaperin S90:llä. Mutta jotta tämä ei menisi aivan Pendolinojen dissaamiseksi, niin täytyy mainita, että minua ovat Pendot palvelleet erinomaisesti. nykyään lähes viikoittain Pendoliinolla matkustavana voin sanoa, että yhdeksän kertaa kymmenestä Pendo on toiminut moitteetta.
15.11.2006 10:45 Jorge Samaa mieltä. Pääasiassa hyvin ovat minuakin palvelleet ja eihän yllä mainituista junista kaikki olleet myöhässä. Nostaisin tuota Pendolinojen toimivuus-%:a korkeammalle, kuin 9/10. ;)
15.11.2006 13:00 Epa Sunnuntaina 12.11. S59 Helsinki-Oulu pysähtyi yllättäen Keravalle raiteelle 4 noin kello 19.00. Erikoisinta tapauksessa oli se, että kyytiin nousi muutama matkustajakin.
15.11.2006 13:14 Sakari Kestinen Epan tapaus on kyllä jo erikoinen, mutta tuo S52 Tapanilassa voi olla aika hätkähdyttävä myöskin :D
15.11.2006 14:09 pjh Keravan tapauksessa on saattanut olla kyseessä myöhässä kulkenut yhteys oikoradan suunnasta. Fiksumpaa ottaa matkustajat kyytiin Keravalta kuin seisottaa Pendoa Tikkurilassa odottelemassa.
15.11.2006 15:49 Sakari Kestinen pjh: hyvä pointti, saattaa olla tuollainen tapaus tosiaan.
15.11.2006 15:53 Otto Tuomainen Eräänä lauantaina P33 pysähtyi Keravan raiteelle 5. Yksi matkustaja nousi kyytiin. Syynä tähän oli se, että IC176 oli myöhässä.
15.11.2006 17:04 Epa Lauantain 11.11. Pendolino S52:n kulusta on minullakin havainto, kun itse olin kyydissäkin. Junavuoro lähti Tampereelta ajoissa, mutta seisahtui pariksi minuutiksi Toijalasta jokunen kilometri pohjoiseen. Tikkurilaan saapuessamme olimme muutaman minuutin aikatalusta jäljessä.
15.11.2006 21:06 Ari P 1990-luvun lopulla olin matkalla reilusti myöhässä kulkeneella K-junalla Helsingin suuntaan, kun kuulutettiin IC-junan pysähtyvän Malmilla. Ilmeisesti kyydissä oli yksi tai useampia matkustajia, jotka olivat aikeissa vaihtaa kyseiseen IC-junaan Pasilassa, mutta eivät olisi ehtineet sieltä kyytiin.
15.11.2006 21:43 Epa Kultaisina ysärivuosina matkasin kesäisenä aamupäivänä Kouvolan suunnasta Savonlinnaan. Parikkala-Savonlinna -taajamajunaan oli ilmeisesti vahingossa joutunut henkilö, jonka oli tarkoitus matkustaa Joensuuta kohti. Lähtemättömästi jäi mieleeni tilanne, jossa sekä P1 Helsinki-Joensuu, että taajamajuna Parikkala-Savonlinna pysähtyivät rinnakkain kohtaan, jossa Savonlinnan rata erkanee pääradasta. Ja konnari ohjaa yhden eksyneen lampaan oikeaan junaan.
16.11.2006 14:45 Jouni Itselleni tulee mieleen junakohtaus Saakoskella, myös kultaisella 90-luvulla. Molemmat junat pysähtyvät ja eläkeläispariskunta autetaan junasta toiseen. Aivan helppo ei operaatio ollut, kun mitään laitureita ei Saakoskella ole.
16.11.2006 14:49 Jouni Vanha IC 100 suurin piirtein nykyisen IC 60:n paikalla oli ennen pääradan viimeinen kaukojuna alaspäin. Matkustin sillä usein ja kerran juna oli myöhässä sen verran, että Riihimäeltä oli päästetty illan viimeinen T-juna lähtemään. IC 100 toimi sitten lähijunana Riihimäen ja Helsingin välillä. Konduktööri kysyi ennen Riihimäkeä, minne ihmiset olivat matkalla ja tämän tiedon mukaan junaa pysäyteltiin väliasemilla.
17.11.2006 01:32 Sakari Kestinen Epa: S52 taisi siis jäädä Toijalan tulo-opastimiin odottamaan raiteen vapautumista?
17.11.2006 01:33 Sakari Kestinen Otto: joskus Wanhaan Hyvään Juna-Aikaan muistaakseni IC 182 pysähtyi myös Keravalla, ja otti matkustajia kyytiin. Ihmettelenkin miksi, kun oikorataa ei vielä oltu avattu.
17.11.2006 01:36 Sakari Kestinen Jouni: aika mielenkiintoinen juttu, IC lähijunana. Konnarin ammattiin mahtuu paljon hiivattimaisia tapahtumia, pääsee konnaroimaan jopa IC-tariffin mukaista lähijunaa ja palvelemaan matkustajia niin, ettei heidän tarvitse edes vaihtaa junaa :)
17.11.2006 15:02 pjh 182:n Keravapysähdyksen yksi mahdollinen skenaario: Riksuun matkalla ollut sami oli myöhässä ja joutui päästämään IC:n ohitse Keravalla. Samissa oli matkustajia, joiden piti vaihtaa 182:een Riihimäellä.
17.11.2006 21:12 Ari P Kyseisellä IC:llä on varmaan ollut jokin muu numero. 182 on luonnollisesti ollut Helsinkiin päin matkaava IC, joten tuskin se on matkustajia ottanut Keravalta kyytiin. :) Matkustajia kyytiin ottaessaan IC on joutunut käyttämään Keravalla normaalista poikkeavaa raidetta, todennäköisesti raidetta 4. Jos kyse on samalla ollut R/H-junan ohituksesta, R/H-juna on saattanut joutua käyttämään peräti raidetta 6, sillä raide 5 on usein K-junan varaama. Normaalitilanteessa ohitettava lähijuna seisoo raiteella 4 ja kaukojuna pyyhkäisee raidetta 3 ohitse.
17.11.2006 21:23 Ari P YTV-alueen joukkoliikennelakon aikana helmikuussa 1998 paluuruuhkan aikaan kaikki R-, H- ja muut Riihimäelle menevät lähijunat pysähtyivät Korsossa. Tällä helpotettiin ruuhkaa K-junissa. Itsekin matkustin Korsoon (asuin silloin siellä) kerran Eil-junalla, joka pysähtyi Pasilan jälkeen ensimmäisen kerran Korsossa. Oli myös hieman outoa nähdä Sr1:n vetämä juna pysähtyneenä Korson asemalla. Harmi, ettei tullut otettua kuvaa. Myöhemmin samana vuonna pysähtyi H-juna Hiekkaharjun aseman pohjoispuolelle. Pysähdyksen syy oli Suomessa ainutlaatuinen, ja sen tapauksen varmaan kaikki harrastajat tietävätkin.
17.11.2006 23:02 Epa Jostain -90- luvun puoliväliltä muistelisin, että silloin kulki joka sunnuntai säännöllinen sinivaunuinen taajamajuna Hangosta Helsinkiin. Mikäli oikein muista, juna pysähtyi ainakin melkein kaikilla S-junan seisakkeilla.
18.11.2006 00:46 Epa Kulkipa vielä uljaassa deevarivedossa pääkaupunkiin asti.
18.11.2006 15:28 Ari P Tuo Hangon juna onkin ollut ainoa säännöllinen dieselin voimalla kulkeva juna, jossa YTV:n seutuliput ovat kelvanneet. Juna taisi ajaa Helsinkiin saavuttuaan vielä takaisin Karjaalle, mutta luultavasti vaunut vaihtuivat siinä välissä. Syyhän Helsinkiin asti sinisillä vaunuilla ajamiseen lienee se, että sillä tavalla Hangon vaunut saatiin huoltoon Ilmalaan. Viimeisen kerran juna oli kulussa 11.8.1996.
19.11.2006 22:20 pjh Ari: Olet tietenkin oikeassa junan numeron ja kulkusuunnan suhteen. Menen komeroon häpeämään.
21.11.2006 18:44 Ari P Pertti: Häpeämiseen kuluva aika taitaa sinun osaltasi puolittua. Nimittäin Sakari tuon IC 182:n ensimmäisenä mainitsi ja hänen kommentistaan luultavasti sen kopioit.