Lokakuu 2006

Havainto

10.10.2006 21:31

Pirkanmaan liitto kiirehtii pääradan kolmatta raidetta Tampereelta etelään.

Maakuntahallitus esittää valtiovarainministeriölle, liikenne-ja viestintäministeriölle sekä ratahallintokeskukselle, että tämän vuoden lisätalousarvioon otettaisiin Tampere-Toijala -rataosan kolmannen raiteen suunnitteluun 200.000 euron rahoitus.

Sijoitussuunnitelman laatimista pidetään tärkeänä mm radan lähialueiden meneillään olevien kehittämis-ja kaavahankkeiden eteenpäinviemiseksi.

Myös Pirkanmaan kansanedustajat tekivät suunnittelurahasta talousarvioaloitteen syyskuussa.

YLE/Tampereen radio

Lähettäjä: Juha Paulavuo

Kommentit

10.10.2006 22:26 korkki Ainakin kolmioraide Toijalaan voisi olla jonkinlainen ratkaisu. Jokunen tavarajuna menee kuitenkin etelästä Turkuunkin päin...
10.10.2006 23:06 jpl Ja taas tässäkin välissä henkilökohtaisesti painottaisin, että Toijalan kolmioraide on omasta mielestäni täysin turha, koska kymmenen kilometriä lyhyempi suora raideyhteys Turusta Riihimäelle on jo vuosisadan verran ollut olemassa Karjaan kautta. Kolmioraiteen rakentamatta jättämisen säästöt (muutama miljoona?) voitaisiin ohjata sähköistysrahaksi tiedätte-kyllä-minne! Tl kolmiota käyttäisi ehkä keskimäärin kahdesta kolmeen junaa päivässä. Mitähän ne ovat taas laskeneet, että saadaan tuollainen kannattamaan... Toisaalta kuitenkin rantaradalla mäkien kaltevuudet ovat suurimmillaan 12,5 promillea, kun Turun-Toijalan radalla mäet ovat 10 promillea. Molemmilla rataosilla on kuitenkin yhtä paljon nousuja. Ehkä se sitten vaan vie enemmän energiaa, vaikka matka olisikin lyhyempi? Vai olisiko vaan tyypillisesti jätetty kaikki asiat huomioimatta. Ja vielä yksi täärrrkeä asia: tavaraJUNIA ei tule etelästä Turkuun, vaan junia tulee ja menee idästä/itään. Etelän suunnassakin on kuitenkin havaittu muutamia tavaraVAUNUJA menossa/tulossa Turkuun/Turusta. Tämä on sitä liikennepolitiikkaa. :)
11.10.2006 00:08 Teemu Lokka Mitens paljon toi kolmas raide lisäs mahdollisia junia tuolla rataosuudella?
11.10.2006 00:57 korkki No jpl puhuu tavallaan asiaa (tosin tarkoitin että Toijalaan nähden etelästä). Mutta kyllähän tuo kolmioraiteen rakentaminen olisi "pikkuisen" halvempi kuin kokonaisen radan sähköistäminen. Tosin kyllähän tuon Hankopaanan sähköistys jossain vaiheessa on järkevää, mutta iso osa junista (paperipendeli) kulkisi kuitenkin diisseleillä.
11.10.2006 01:46 Sakari Kestinen Kolmas raide on tärkeä. Se oikeastaan on edellytys, mikäli halutaan toteuttaa mitään oikeata lähiliikennettä Tampere-Toijala-osuudella, ellei siksi lasketa maksimissaan tunnin välein kulkevaa R-junaa, jonka välipysähdyspaikat ovat Viiala ja Lempäälä. Käsittääkseni kolmas raide Sääksjärveltä Toijalaan toimisi käytännössä siten, että nykyiset nopeat junat käyttäisivät kahta raidetta (läntisin ja keskinen), kun taas tavara- ja lähiliikenne käyttäisivät käytännössä uloimpia raiteita. Keskimmäistä raidetta liikennöitäisiin kumpaankin suuntaan.
11.10.2006 11:04 Antero Airola Arvoisa jpl: Minun tietääkseni Turusta on Riihimäelle Toijalan kautta 204 km ja Karjaan - Lohjan kautta 225 km
11.10.2006 12:11 jpl Se on kyllä minun tietojen mukaan juuri toisinpäin.
11.10.2006 12:23 jpl No joo, Turusta Riihimäelle via Tl on 208 km ja via Kr on 218 km. Pitää tehdä ELSA. ;)
11.10.2006 20:41 6nen Kun nyt kertalaakista päästiin lentämään hankopaanalle, niin mainittakoon nyt vielä sekin sähköistystä puoltava seikka, että jatkossa Karjaan ja Hangon välinen henkilöliikenne voitaisiin suorittaa Karjaalle jo muutenkin ajavalla Sm1/2 -kalustolla, ja kaksi kiskobussia vapautuisi sinne, missä niitä enemmän kaivattaisiin! ;) Ensiksi pitäisi kuitenkin investoida uuteen sähköveturikalustoon..
11.10.2006 21:06 Otto Tuomainen En nyt pitäisi Hangon radan henkilöliikennettä niin merkittävänä, että se riittäisi perusteeksi sähköistykselle.
11.10.2006 22:13 pjh Transiittoliikenne kyllä riittää. Ainakin toivon mukaan lähitulevaisuudessa. Ja kun (köh) se pätkä on sähköistetty, samien käyttö matkustajaliikenteessä lienee itsestään selvää. Sähkön puolesta puhuvat myös ympäristösyyt. Lisäksi koko Hyvinkää-Hanko -pätkän sähköistys varmasti edesauttaisi henkilöliikenteen palaamista myös Kr-Hy-välille. Sen tarve kuitenkin kasvaa koko ajan kun asutus leviää pääkaupunkiseudulta. Vaihtoehto on lisää moottoriteitä, mikä on Huono Vaihtoehto .
11.10.2006 22:59 jpl Venäjän satamien parantuminen ennakoisi transitoliikenteen rajua vähentymistä joka puolella Suomea. Toisaalta voi olla, että niitä tuontiautoja saadaan enemmän raiteille. En tosin sano yhtään mitään varmaksi. Tavaraliikenteen kehittyminen rautateillä on kuitenkin yksi vaikeimpia ennustettavia asioita (varsinkin tällaiselle maallikolle). Sähköenergian käyttö pienentäisi liikenteen ajokuluja, päästöjä ym., joten on se ihan hyvä peruste. Vaikka siellä suunnassa ei juuri nyt paljon matkustajia olekaan. Karjaa-Hyvinkää välin liikenne voi olla liian vähäistä junalla ajettavaksi. Bussivuoroja Karjaa-Lohja välillä on 30 arkipäivisin ja Lohja-Riihimäki välillä ei yhtään. Tämä kertoo jotain kysynnästä. Lohjalta kannattaa oikeasti rakentaa rata Helsinkiin. Eli sähköt "sinne" ja Dm12:t Haapamäen taajamajuniin!
12.10.2006 20:02 6nen Köh, eihän kommentin missään kohdin sähköistystä perusteltukaan henkilöliikenteellä.. :] Harvaahan tuo liikenne todellakin on ja vaihtotöitä tehdään lähes joka liikennepaikalla, joten ainakin kaksi (tai kolme) nykyistä junaa joutuisi silti jatkamaan dieselveturein. Hanko ja Kirkniemi tarvitsisivat lisäksi omat dieselpäivystäjänsä..
12.10.2006 23:27 jpl Ja Karjaallakin tarvitaan päivystysveturi.
13.10.2006 22:21 jpl Tuollaisia tietoja sain: Tku-Kr-Rit 216,4 km Tku-Tpet-Rit 281,9 km Tku-Tl-Rit 208,3 km.