Tammikuu 2006

Havainto

12.01.2006 11:15

UUDET MAKUUVAUNUT LIIKENTEESEEN HELMIKUUSSA

Kaksi ensimmäistä VR:n uudentyyppistä, kaksikerroksista makuuvaunua tulee helmikuun alussa liikenteeseen Helsingin ja Rovaniemen välille. Vaunuja on tilattu Talgolta yhteensä 20 kappaletta.

Kaikki uudet makuuvaunut otetaan käyttöön asteittain vuoden 2006 aikana. Vaunut valmistetaan Otanmäen tehtaalla. Hankinnan arvo on noin 58 miljoonaa euroa.

Uusien makuuvaunujen myötä yöjunien palvelutaso nousee huomattavasti. Vaunuissa on muun muassa suihkut sekä joka hytissä pistorasiat, herätysjärjestelmä ja vahvistettu GSM-kuuluvuus.

Vaunuissa on pyritty huomioimaan mahdollisimman monen eri asiakasryhmän tarpeet. Asiakkaiden edustajat ovat osallistuneet vaunun kehitykseen sekä suunnittelu- että tuotantovaiheessa.
- - -
Lisätietoja Edm-makuuvaunuista mm. kuvia ja makuuvaunuliikenteestä Suomessa osoitteessa http://www.vr.fi/yhtyma/uutis.html .
- - -

Ennakkotieto: Henkilöliikennejohtaja Antti Jaatinen on luvannut Janne Määtän www.vaunut.org-sivuston käyttäjille esittelytilaisuuden kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä, ettei vaunusta julkaistu sivustolla sisäkuvia ennen vaunun virallista julkistamista. Tilaisuus pidetään maanantaina 16. tammikuuta 2006 Oulussa. Muutama yksityiskohta on vielä sopimatta. Virallinen kutsu julkaistaan havaintoja radan varrelta-palstalla myöhemmin tänään tai huomenna.

Lähettäjä: Lari Nylund

Kommentit

12.01.2006 15:37 Jorge Myös Kaleva oli jo uutisoinut aiheesta: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=537321
12.01.2006 15:41 Teemu Lokka Edm oli tänään helsingissä esittelyssä...
12.01.2006 15:56 petaso Vaan tuo kaleva vaatii niitä plus rekisteröitymisiä jotka maksaa ja siinä plussassa ei esitellä muuta kuin p*skaa. Lukuun ottamatta rautatie aiheita.
12.01.2006 16:51 Sakari Kestinen Harmi, että tuo pidetään Oulussa. Tampere olisi niin paljon parempi paikka esittelylle :)
12.01.2006 17:20 petaso Sepä se! Mutta jos se olisi tampereella niin täällä Oulussa silloin harmiteltaisiin.
12.01.2006 17:25 Pauli Kyllönen Junallahan pääsee nopeasti ja helposti Ouluun... Monesti olen itsekkin jonku tapahtuman luokse matkustanu enkä valittanu että miksi se on siellä ja siellä. Hyvä että jotain on Pohjois-Suomen harrastelijoille.
12.01.2006 17:29 petaso Onkos muuten vaunusta lupa ottaa kuvia silloin Oulun esittelyssä vaunut.org:laisilla. Ois kiva ottaa muutama kuva ja kysyn siksi että ei tule mitään \"oikeus käsittelyjä\" tästä.
12.01.2006 17:43 Sakari Kestinen Pauli, toki pääsee. Siltikin olisin aikaisintaan 19:57 perillä Oulussa jos olisin maanantaipäivän koulussa.
12.01.2006 17:46 Perttu Karttunen Petaso: eiköhän iellä kuvia saa ottaa kun kerta se jo lehdistöllekin on esitelty. Harmi kun ei varaa ole Outpkummusta Ouöuun lähtiä, ja vielä Maanantai.... No, joskus lomapassiaikaan sitten pitää Edm:ää kokeilla ihan käytännössä. Mitä lehdistä siitä olen lukenut niin vaunu vaikuttaa varsin jalkaanmenevältä varustelultaan
12.01.2006 17:47 Pauli Kyllönen Vaunu on tänään julkistetty \"virallisesti\"? Helsingissä laitutilla 12. oli esittelyt yleisölle ja henkilökunnalle. Helmikuussa alkaa sitten liikenne Pikajunissa 61 ja 68 välillä Hki-Roi-Hki.
12.01.2006 18:36 Nikolas Pale, toki junalla pääsee helposti ja nopeasti minne vain. Mutta ilmaiseksi ei. Tänään oli lehdistöesittely Helsingissä, eli nyt niitä sisäkuvia saisi ilmeisesti julkaista.
12.01.2006 20:21 antra Haluaisin kyseiseen tilaisuuteen, mutta kun olen vain 13 vuotta niin kannattaako minun tulla vai saanko vain itseni nauretuksi? Ja olenko muuten nuorin orgilainen?
12.01.2006 20:27 Nikolas Anton, ei missään nimessä kannata missata tilaisuutta jos asut lähellä Oulua! Etkä ole .orgin nuorin, on täällä ainakin pari kymmenenvuotiasta.
12.01.2006 20:29 Pauli Kyllönen Nikolas: kuka puhui ilmasesta matkasta? En minä ainakaan ;)
12.01.2006 21:42 JR Vaunut.orgin nuorimmat aktiivit ovat tosiaan nyt 10-v, tai ei nyt ole ainakaan kukaan kertonut olevansa sen alle. Mikähän onkaan vanhimpien v-orgilaisten ikä? Taitaa tämä rautatieharrastaminen olla aika laajalla ikähaitarilla ja se onkin tämän foorumin yksi hienoista, arvokkaista ja tärkeistä kulmakivistä. Täällähän on 1940-luvun poikiakin mukana! No, itse olen kyllä tuon 1940-1990 -lukujen väliin jäävästä suuresta ryhmästä.
12.01.2006 22:19 Lari Nylund Morjens. Aluejohtaja Markus Lohikoski oli tänään työmatkalla eli todennäköisesti Edm-vaunun esittelytilaisuudessa Rovaniemellä. Odotan hänen vastausta huomenna, mutta uskon että henkilöliikennejohtaja Antti Jaatisen antama lupa antaa kaikki edellytykset tapahtumaan. Edm-kaksikerrosmakuuvaunun esittelytilaisuus järjestetään kello 17:00 (hox! mikäli viimeinen lupa saadaan). Ehdoksi olen laittanut tapahtumalle mm. vaunun valokuvaamisoikeuden ja kuvien julkaisemisoikeudet kaikille www.vaunut.orgissa. Tapahtuman järjestämisaika on tarkoituksella kello 17, että kaikki halukkaat pääsevät paikalle junilla (yhteydet Kontiomäen suunnasta P971, Ylivieskasta päin P51 ja Kemistä P976). Virallinen kutsu julkaistaan siis täällä heti kun ehdin. Pyrin tekemään sen huomisiltaan kello 24 mennessä. Tapahtumaan ei ole ikärajaa eli Anton Rajala olet toki tervetullut mukaan.
12.01.2006 22:26 Sakari Kestinen Hienoa, nähnen siis kuvat ainakin. :) Onko Lari tietoa julkistetaanko vaunua Tampereella, ja jos julkaistaan, koska?
13.01.2006 01:54 joht. Nyman Mikähän muuten tulee syksyllä M61/68-parin yöjunan nimeksi tai tyypiksi? Lieneekö se vain yksinkertaisesti \"Uudentyyppinen yöjuna, jossa telin yllä nukkuminenkin on mahdollista\"?
13.01.2006 03:54 Lari Nylund Sakari: En ole kuullut, että Tampereella julkistettaisiin vaunua. Viralliset julkistamistilaisuudet olivat eilen Helsingissä ja Rovaniemellä. Tänään on vuorossa Oulu. Mikko: En muista vielä nähneeni, että M61/68 olisi nimenomaan uusilla makuuvaunuilla liikenteeseen tuleva juna. Ensimmäisessä vaiheessa se sitä kyllä on. Voi olla, että on mennyt minulta ohi silmien, koska olen ollut junahommissa viime päivät.
13.01.2006 15:29 petaso Niin millon se vaunu on näytillä v-org:laisille Oulussa. Lari sanoi että 16.1 mutta nyt sanoo että tänään. Mikä siis on oikea päivä.
13.01.2006 18:28 Pete T Vähän ennen klo 18 ajelin pyörällä aseman alitse, ja siellähän vaunu oli \"entisellä\" paikalla...ja porukkaa oli sisällä. Sitä en tiedä kenelle tilaisuus oli järjestetty.
14.01.2006 00:32 Lari Nylund No niin, tänään oli Oulussa esittelyä mm. matkailualan ihmisille eli ei hätää. Vaunut.org-väki on tervetullut tutustumaan Edm-vaunuun maanantaina 16. tammikuuta. Lisätiedot ja ilmoittautumiset oman otsikon takana.
14.01.2006 02:14 Jari Luotonen Kuvista päätellen siistin näköistä... Taidampa seuraavan loman aikana....